Kaksosten äiti toivoo, että hänen Facebook-päivityksensä pelastaisi mahdollisimman monta perhettä kokemukselta, joka järkytti häntä suuresti.
Lastenhuoneessa piillyt vaara sai kaksosten äidin pois tolaltaan pitkäksi aikaa. Nyt hän haluaa varoittaa muita vanhempia samasta vaarasta.
Äiti Alison Johnson laittoi hänen 1,5 vuotta vanhat kaksosensa päiväunille vierekkäisiin pinnasänkyihin, aivan kuten joka ikinen päivä. Hän poistui huoneesta, kunnes kuuli muutaman minuutin jälkeen itkua. Palattuaan lastenhuoneeseen hän näki näyn, joka on piirtynyt lähtemättömästi hänen verkkokalvoilleen.
Poika pelastui onnekkaiden sattumusten vuoksi
Hänen poikansa Caleb oli kiivennyt pois sängystään ja pudonnut kahden pinnasängyn välillä olevaan 15 sentin levyiseen rakoon. Poika käytti kaiken energiansa pitääkseen itsensä sänkyjen välissä käsiensä varassa.
– Jos hän olisi antanut periksi, hän olisi jäänyt roikkumaan rakoon päästään, äiti kirjoittaa.
Johnson julkaisi asiasta Facebook-päivityksen, jonka avulla hän haluaa jakaa tietoisuutta tästä lastenhuoneessa piilevästä vaarasta. Äiti on järkyttynyt erityisesti siitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos hän ei olisi välittömästi mennyt katsomaan, mikä pojalla oli hätänä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

