Äiti ja tytär menivät kauppaan avonaiset topit yllään – järkyttyivät työntekijöiden reaktioista: "Kaikki katsoivat meitä"
Chantell ja hänen tyttärensä Isabelle saivat kuulla, että heidän toppinsa olivat sopimattomat ruokakaupassa asioimiseen. Aiheesta kertoo muun muassa NZ Herald -sivusto.
Chantell Humphreys, 46 ja hänen 18-vuotias tyttärensä Isabelle kertovat tulleensa nöyryytetyiksi, kun heitä pyydettiin poistumaan ruokakaupasta heidän toppiensa takia. Brittinaisilla oli päällään avonaiset ja hihattomat topit, joita myymälän työntekijä ja johtaja pitivät sopimattomina.
Tapaus sattui noin yhden aikaan iltapäivällä sunnuntaina, kun äiti ja tytär olivat tulleet ostoksille Kentin Broadstairissa sijaitsevaan Asda-ketjun ruokakauppaan. Chantelle kertoo, että he olivat jonottaneet kauppaan muiden tapaan, kävelleet naispuolisen työntekijän ohi ja päässeet sisään. Sitten tuo työntekijä oli tullut heidän luokseen ja pyytänyt heitä poistumaan.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Hän sanoi, että olimme pukeutuneet vaatteisiin, joita ei sallita. Hän sanoi, että syynä olivat meidän toppimme. Minä totesin, että tämä on naurettavaa, Chantell kertoo.
Chantellen mukaan myös myymäläpäällikkönä toiminut mies oli sitä mieltä, että heidän tulisi poistua.
– Hän sanoi, että tämä on perheille tarkoitettu kauppa ja että asumme eivät olleet sopivia. Tilanne oli kuulemma verrattavissa siihen, että mies tulisi kauppaan ilman paitaa.
Kohtelu oli suuri järkytys
Chantell oli äimistynyt eikä vieläkään pysty käsittämään, että noin todella kävi. Hän tunsi olonsa nolatuksi.
– Eihän meillä mitään uikkareita ollut päällämme. Minä olen äiti ja olin lähtenyt ulos tyttäreni kanssa.
– Se oli pöyristyttävää. Kaikki katsoivat meitä.
Tuohtunut Chantelle syyttää työntekijöitä seksismistä. Hän kertoo The Sunille, että työntekijä antoi heidän kuitenkin ”tämän kerran” jäädä tekemään ostoksensa, mutta he poistuivat kiukustuneina paikalta.
– Silloin oli todella kuuma päivä. Emme todellakaan halunneet pitää yllämme takkeja tai kaulahuiveja.
Asdan edustaja kommentoi asiaa The Sunille:
– Ymmärrämme, että lämpimällä ilmalla jotkut asiakkaistamme saattavat käydä rannalla. Pyytäisimme heitä kuitenkin huomioimaan muut asiakkaat ja pukeutumaan säädyllisesti tullessaan ostoksille.
Lähteet: Thesun.co.uk, Nzherald.co.nz
Uusimmat
-
11:38
Syyskuu oli historiallisen lämmin koko maassa: Helsingin lämpöennätys murskaksi
-
11:32
Pieleen mennyt pysäköintiyritys meni italialaisrouvan tunteisiin – turhautuneet huudot kaikuivat pitkälle!
-
11:25
Leijonilta merkittävä sopimusuutinen
-
11:16
Uutta tietoa Huittisten vauvasieppauksesta – nuorta porilaisnaista epäillään teosta
-
11:10
"Teen töitä, vaikka perse irtois" – Sointu Borg kiittelee TTK-äänestäjiään
-
10:58
Suomalainen mansikka noteerattiin nyt EU-tasolla
-
10:55
Elon Musk pilkkasi Zelenskyiä: "Kulunut viisi minuuttia siitä, kun viimeksi pyysit avustusta"
-
10:50
Myrsky lähestyy Suomea, tämä tilanteesta tiedetään – tuore sääennuste povaa yöpakkasia myös etelään
-
10:49
Niinistö matkustaa Portugaliin tällä viikolla
-
10:44
Hurja nokkakolari tallentui videolle Ukrainassa – kuolonuhreilta vältyttiin
-
10:23
Teemu Suninen esitti anteeksipyynnön – tallipomo löi pöytään vaatimuksen
-
10:15
Saaristossa liikkeellä runsaasti viranomaiskalustoa ja alueita saatetaan eristää – melua on turha säikähtää
-
10:06
Nämä kappaleet kuullaan seuraavassa Tanssii Tähtien Kanssa -jaksossa
-
09:44
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
09:34
Parasta leipää ikinä – kolme kovaa ohjetta: "Tässä menee viisi minuuttia"
-
09:27
Huima temppu MM-kisoissa – supertähti hyppäsi nimensä lajin historiaan
-
09:26
Elina Valtonen on Kiovassa – EU:n ulkoministereillä historiallinen kokous EU:n ulkopuolella
-
09:09
Tukholman seudulla kaksi räjähdystä varhain aamulla – toisessa kohteena nuori uusnatsi, jota epäillään viime viikon murhasta
-
09:05
Taylor Swift villitsee – huippupelaaja-suhdehuhuilla jo järisyttävä vaikutus
-
09:00
Elina Gustafsson ja Ansku Bergström: Kihlat!
-
Lataa lisää