Aitauksesta karannut vaarallinen koira raateli chihuahuan hengiltä – oikeus säästi koiran hengen, omistajalle sakkoja

1:57
Koirahyökkäysten suuri määrä yllätti poliisin uuden tutkintaryhmän Helsingissä.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 50-vuotiaalle laitilalaiselle miehelle sakkoja eläimen vartoimatta jättämisestä. Miehen vaaralliseksi luokiteltu koira karkasi aitauksestaan kahdesti ja hyökkäsi toisen koiran kimppuun.

Mies piti Fila Brasileiro -rotuista koiraa metalliverkosta rakennetussa aitauksessa. Koira teki kuitenkin verkkoon reiän ja karkasi vuoden 2019 tammikuussa.

Aitausta paikattiin levyllä, mutta koira pääsi jälleen karkaamaan pari päivää myöhemmin. Tällä kertaa se hyökkäsi maantiellä liikkuneen chihuahuan ja tätä ulkoiluttaneen miehen kimppuun.

Chihuahua sai hyökkäyksessä niin vakavat vammat, että eläinlääkäri joutui lopettamaan sen. Koiranulkoiluttaja oli suojautunut paksuilla työkäsineillä, joten hän sai käsiinsä vain mustelmia.

Aitaus oli puutteellinen vielä toukokuussa 2019, kun eläinlääkäri kävi tarkastuskäynnillä.

Koiran omistaja myönsi syyllistyneenä rikokseen ja oikeus tuomitsi hänet maksamaan 40 päiväsakkoa, josta kertyy maksettavaa 240 euroa. Lisäksi hän joutuu maksamaan chihuahuan omistajalle 1 600 euron korvaukset.

Vaaralliseksi luokiteltua koiraa oikeus ei määrännyt tapettavaksi, muun muassa siksi että asianomistajat ja syyttäjä eivät sitä vaatineet.

Syyttäjän oikeudessa esittämän rotumääritelmän mukaan Fila Brasileirolla on voimakas taipumus vartioimiseen, ja se saattaa olla epäluuloinen vieraita kohtaan. Koirarotu on ollut Tanskassa kiellettynä vuodesta 2010 lähtien.


Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.