Air Canadan lento oli syöksyä neljän muun matkustajakoneen niskaan: "Ilmailuhistorian pahin katastrofi lähellä"

San Franciscon lentokentällä vaaratilanne – kaikkien aikojen ilmailukatastrofi sekunneista kiinni 0:41

San Franciscon lentokentällä sattui viime perjantaina erittäin vaarallinen läheltä piti -tilanne, kun Air Canadan lentokone meinasi laskeutua neljän muun matkustajakoneen sekaan.

Air Canadan lento AC759 sai perjantaiyönä luvan laskeutua kiitotie 28R:lle, mutta aloittikin jostakin syystä lähestymisen kohti rullaustietä, jossa neljä muuta konetta odotti pääsyä kiitotielle.

Asiasta kertovat muun muassa CNN, CBC ja ensimmäisenä Suomessa Iltalehti

Nauhoitetuista radiokeskusteluista selviää, että kanadalaiskoneen pilotti kertoi lennonjohdolle nähneensä valoja laskeutumispaikalla juuri ennen kuin sai tiedon, että siellä on muita koneita. Lopulta lento laskeutui turvallisesti toisella yrittämällään.

Tilanne oli äärimmäisen vaarallinen, sillä medialähteiden mukaan Air Canadan lento ylitti ensimmäisen maassa odottaneen koneen vain sadan metrin korkeudelta.

Air Canadan mukaan tapaus tutkitaan tarkkaan ja tällä hetkellä yhtiö ei anna enempää kommentteja.

San Jose Mercury Newsin haastatteleman entisen lentäjän kommenteista piirtyy kammottava kuva siitä, mitä olisi pahimmillaan voinut tapahtua.

– Jos tiedot pitävät paikkansa, niin ilmailuhistorian suurin katastrofi oli lähellä, United Airlinesin entinen kapteeni Ross Aimer sanoi lehdelle.

– Voitte kuvitella Airbusin törmäämässä neljään laajarunkoiseen matkustajakoneeseen, jotka ovat täynnä matkustajia ja polttoainetta. Se olisi ollut kamalaa, kapteeni tiivisti.

Lue myös:

    Uusimmat