Uupumuksen oireita on 20–40 prosentilla vauvaperheistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimus. Uupumusoireet ja yksinäisyyden kokemukset vaihtelevat kuitenkin suuresti eri puolilla Suomea.
– Alueilla on nyt mahdollisuus saada alustava kuva oman alueen vauvaperheiden hyvinvoinnista, jonka perusteella ne voivat tarvittaessa pohtia toimia perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi, vaikka pienten vastausmäärien antama kuva ei ole täysin luotettava, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Reija Klemetti tiedotteessa.
Synnyttäneillä vanhemmilla eniten uupumusoireita oli Kainuun hyvinvointialueella ja vähiten Kanta-Hämeen, Keski-Uudenmaan ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueilla. Kainuussa oireita koki 42 prosenttia vanhemmista ja muilla mainituilla hyvinvointialueilla noin kolmannes vanhemmista.
Toisilla vanhemmilla uupumusoireita oli yleisimmin Helsingin, Pohjanmaan, Lapin ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueilla, missä uupumusoireista kärsi yli kolmannes kyselyyn vastanneista. Vähiten uupumusoireita toisilla vanhemmilla oli Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa, missä uupumusoireita koki noin viidennes kyselyyn vastanneista.
Lue myös: Korona kiristää perheiden tilannetta: Ensi- ja turvakotien liiton avopalveluissa oli viime vuonna ennätysmäärä asiakkaita
Kainuussa neljännes synnyttäneistä kokenut yksinäisyyttä
Myös yksinäisyyttä koettiin eniten Kainuun hyvinvointialueella, vähiten sen sijaan Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella. Kainuussa yksinäisyyttä koki synnyttäneistä vanhemmista joka neljäs, mutta Keski-Uudellamaalla harvempi kuin joka kymmenes synnyttäneistä.