Aikuisten röyhkeys karkkialessa hämmästyttää: "Tönivät ja ryysivät, lapset jäivät ilman" – Prisma: Ylilyöntejä tapahtui

Kirkkonummen Prisman Black Friday ei kaikilta osin sujunut aivan odotetun kaltaisesti, sillä kaupan tapahtumia puidaan edelleen sosiaalisessa mediassa.

Keskustelijoiden mukaan puoleen hintaan myydyt irtokarkit vetivät paikalle valtavan ihmismassan, jonka jalkoihin pienimmät shoppailijat olivat vähällä jäädä.

Esimerkiksi Kirkkonummelaiset -Facebook-ryhmään kirjoitetuissa kommenteissa hämmästellään aikuisten röyhkeyttä.

– Aikuiset olivat tönineet ja lapset eivät saaneet karkkeja vaan poistuivat tyhjin käsin. Tsiisus mitä touhua. Vois kuvitella, että toi olisi ollut lasten juttu, mutta että aikuiset ihmiset tappelevat karkeista, Pia kirjoittaa.

Hansun mukaan lapset lähinnä ihmettelivät aikuisten käytöstä ja Jonna kertoo havainneensa saman asian.

– Aikuiset ihmiset tönivät ja ryysivät, ei ollut mitään asiaa sinne viisi- ja kohta kolmevuotiaan kanssa. Karkkihyllyn päädyssäkin tultiin tönittäviksi.

Tessa kirjoittaa myös hänen poikansa luovuttaneessa tilanteessa.

– Meidän poika kans luovutti. Siellä eläkeläiset ihan pokkana ohitteli ja kuulemma joululahjaksi hakivat.

Sara sanoo päätyneensä samaan ratkaisuun.

– Siellä oli pari hyvinki raivokasta/innokasta eläkeläistä. Yksi oli kontallaan lattialla ja kaapi niitä karkkeja mun jalkojen välistä. Itse luovutin myös, kun alko mennä hiukka ahistavaksi touhu.

Sirpan mukaan huonosti käyttäytyviä löytyi myös nuoremmista ostajista.

– Ystäväni raportoi, että nuoriso oli käyttäytynyt huonosti ja töninyt pienempiä.

Oskarilta karkkien ostaminen onnistui, vaikka aikaa se melkoisesti veikin.

– Odotin kaksi tuntia ja sain 600 grammaa.

Prisman henkilökunta saa keskustelussa Ailalta kiitoksia.

– Henkilökunta jaksaa, vaikka asiakkaat tappelee.

Sanna kirjoittaa häiriökäyttäytymistä ilmenneen myös kaupan ulkopuolella.

– Prismaan menijöillä oli ilmeisesti kiire karkkiostoksille ja raketteja kattomaan, kun piti kaahata autojonon ohi pyörätietä pitkin.

Prisma harmissaan paikalla nähdyistä ylilyönneistä

Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslagin viestintä- ja markkinointipäällikkö Seija Päivänsalo-Nykänen myöntää MTV Uutisille nettikeskustelussa olevan sen verran perää, että kaikki eivät ole osanneet tilanteessa käyttäytyä.

– Siellä oli muutamia ylilyöntejä. Tuntuu kuitenkin siltä, että tämä on lähtenyt elämään sosiaalisessa mediassa vielä isompana asiana, kuin mitä me siellä paikan päällä näimme.

Prisma kertoo varautuneensa etukäteen siihen, että tarjous herättää kiinnostusta.

– Olimme lisänneet paikalle henkilökuntaa ja siellä oli myös vartijoita. Kirjoituksissa on puhuttu muun muassa hyllyjen rikkoutumisesta. Sellaista ei ole tapahtunut, mutta toki siinä oli sellaista normaalia markkinahenkisempää käyttäytymistä.

Tulevaisuudessa vastaavat tarjoukset toteutetaan eri konseptilla

– Olemme käyneet asiaa sisäisesti läpi. Jos vastaavia tulevaisuudessa järjestetään, niin ne saatetaan kohdentaa tietylle yleisölle tai miettiä muulla tavalla uusiksi. Karkkitarjouksiin saattaa esimerkiksi tulla yläikäraja. Tämäntyyppisiä ajatuksia on juuri pyöritelty, että pitäisikö sen sitten olla niin.

Prisman henkilöstö on seurannut Päivänsalo-Nykäsen mukaan nettikeskustelua yllättyneenä.

– Yllättynein mielin on seurattu, sillä meidän mielestä siellä ei kuitenkaan mitään hirveän suurta tapahtunut. Ymmärrettävästi ihmiset herkästi reagoivat tällaisiin asioihin.

Vastaavaa ei osuuskaupassa ole aiemmin tapahtunut.

– Karkkitarjoukset tuntuvat aina saavan ihmisiä hyvin liikkeelle, mutta vastaavaa ei ole aiemmin nähty. Tempaus oli ajateltu Black Friday -hengessä hyvän mielen jutuksi. Harmi, että siinä sitten oli tällainen ilmiö. Suoraan saamamme palaute on kuitenkin suurimmaksi osaksi ollut positiivista. 

Black Friday sai suomalaiset liikkeelle –"Näkyy hyvin selvästi" 2:47

Nuorten mielestä"Black Friday"sopii Suomeenkin 1:54

"Black Friday"avaa joulukaupan 0:52

Lue myös:

    Uusimmat