ADHD-diagnoosien määrä on lisääntynyt. Uutisaamussa pohdittiin, mistä ilmiö johtuu ja missä menee raja elintavoista sekä -ympäristöstä johtuvien keskittymisvaikeuksien ja synnynnäisen neuropsykiatrisen häiriön välillä.
ADHD on synnynnäinen aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö, jota diagnosoidaan nykyään paljon enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten. Syitä ilmiölle on etsitty niin suorituskeskeisestä yhteiskunnasta, univajeesta, oirekirjon paremmasta tunnistamisesta kuin diagnoosin "trendikkyydestäkin".
Psykiatrian erikoislääkäri Mika Määttä Terveystalosta uskoo, että ADHD:n kohdalla tapahtuu sekä yli- että alidiagnosointia.
Yhden tapaamisen perusteella ADHD:tä harvemmin pystyy toteamaan, vaikka näinkin Määtän mukaan tapahtuu. Etenkin nuorilla potilailla oireilua tulisi seurata pidempään. Aikuisten kohdalla on sen sijaan nähtävissä viitteitä alidiagnostiikasta, sillä peruskorvattavia lääkkeitä käyttää ADHD:n arvioituun esiintyvyyteen nähden pieni määrä henkilöitä.
– Siellä on varmaan ihmisiä, jotka kärsivät asiasta, mutta eivät ole hakeutuneet hoidon piiriin, Määttä sanoo.
Lue myös: Kolme merkkiä lapsen ADHD:stä – näin ydinoireet voivat ilmetä
Diagnostiset termit ujuttautuivat arkikieleen
Hektinen elämä yhdessä univajeen ja jatkuvasti hälyttävien laitteiden kanssa on kuitenkin omiaan nakertamaan keskittymiskykyä aiheuttaen ADHD:n kaltaisia oireita, vaikkei ihminen olisi kärsinyt niistä aiemmin.
Sen sijaan, että "normaalista" poikkeavien yksilöiden tulisi sopeutua ympäristöön, voisi ympäristö myös sopeutua yksilöihin. Määttä nimeää huolestuttavaa kehityskulkua jarruttaviksi toimenpiteiksi työtaakan keventämisen, riittävän vapaa-ajan mahdollistamisen sekä unesta ja liikunnasta huolehtimisen. Lisäksi "normaalin" käsitettä tulisi laajentaa.
