Venla Anttila sai ADHD-diagnoosin vasta aikuisiällä. Hän hakeutui tutkimuksiin, kun hän oli jo lähellä loppuun palamista ja hän halusi selityksen sille, että työelämä tuntuu niin kuormittavalta. Diagnoosi on auttanut ymmärtämään, miksi asiat eivät suju samalla tavalla kuin monilla muilla.
Kuka tahansa ei olisi uskonut 27-vuotiaasta Venla Anttilasta vielä hänen lapsuudessaan, että hänellä on aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD.
Koulussa hän oli haaveilevaa tyyppiä, mutta malttoi hyvin istua paikallaan. Hän oli aina tiennyt jonkin olevan vialla, mutta pärjännyt oireiden kanssa hyvin.
– Kaverit ovat heittäneet vitsiä, että ”olet niin ADHD” ja olen vaan naureskellut mukana, Anttila muistelee.
– Olen sinänsä aina tiennyt, mutta olen aina ajatellut, että minulla on vain joitain oireita: enhän ole sellainen poika, joka hyppii ympäri ämpäri eikä minulla ole ollut koulussa mitään käyttäytymisongelmia.
Lapsena ADHD on 3–5 kertaa yleisempää pojilla kuin tytöillä, mutta aikuisena ero tasoittuu.
ADHD:hen erikoistunut psykiatri Sami Leppämäki vahvistaa, että ”tarkkispoika” nähdään yhä tyypillisenä ADHD:n edustajana, mikä vaikuttaa eroon siinä, miten oireyhtymää diagnosoidaan lapsilla.
Moni nainen jää lapsena diagnosoimatta, kun taas poikien kohdalla keskustellaan jopa ylidiagnosoinnista.