Aikuiset "Oekeet Naeset" tekivät alastonkalenterin: Kaikki pohtivat, kuka heittää ensin vaatteet pois
Studio55.fi kertoi toukokuussa 2010 joukosta eri ikäisiä, näköisiä ja kokoisia naisia, jotka päättivät tehdä hyväntekeväisyyteen alastonkalenterin. Uusimme Studio55.fin kolmivuotissyntymäpäivän kunniaksi kertomuksen naisten hyväntekeväisyysprojektista.
Ylä-Savon Nuorkauppakamari -järjestössä toimiva naisporukka istui toissa vuonna koulutuksen tauolla pihamaalla keskustelemassa. Yksi naisista totesi, että onpas hän lihonut, ja kesäkin on tulossa…
Tässä kohtaa Noora Lankinen kertoi nähneensä Kalenteritytöt-elokuvan, jossa englantilaiset keski-ikäiset naiset tekevät alastonkalenterin kerätäkseen rahaa paikalliselle syöpäsairaalalle.
− Lentopallopelaajat ja vastaavat ovat tehneet tällaisia kalentereita. Aloimme pohtia, että mitä jos näyttäisimme, että mekin olemme kauniita, Katja Lintunen kertoo idean syntymisestä.
Tyhjästä syntynyt heitto lähti hetkessä lentoon. Naiset tarttuivat luuriin ja alkoivat soitella tutuille nuorkauppakamarilaisille.
− Missä kuussa olet syntynyt? Ah, rouva kesäkuu! Katja muistelee naureskellen prosessia.
Jännitys laukesi kuvauksissa
Alastonkalenteri ei jäänyt pelkäksi vitsiksi. Noora sai valokuvaajaksi Henni Kumpulaisen, ja projekti päätettiin toteuttaa.
Toissa kesän korvilla mukaan lupautuneet naiset kokoontuivat kuvauksia varten järjestetyllä kesämökillä. Alkuun tunnelma oli jännittynyt.
− Kaikki pohtivat, että kuka heittää ensimmäisenä vaatteet pois. Heitimme tikkaa ja juttelimme. Lopulta ensimmäinen rohkea heittäytyi kameran eteen.
Kuvauksista muodostui ratkiriemukas kokemus. Naiset poseerasivat kameralle antaumuksella, ja ilo välittyi myös linssin toiselle puolelle. Minähän olen kaunis, yksi jos toinenkin nainen huomasi ilokseen.
− Me kaikki kasvoimme kuvausten aikana. Tajusimme, että jos me olemme kuvauksissa luonnollisia, myös kuvat välittävät sen, että me olemme hyväksyneet itsemme.
− Myöhemmin kalenteria kootessa joiltakin naisilta tuli kommenttia, että miksi minut on rajattu noin tiukasti, antaa koko vartalon näkyä vain!
Jokainen meistä on kaunis
Naiset jännittivät turhaan etukäteen, miten Oekeet Naeset -kalenteri otettaisiin vastaan. Positiivisin reaktio tuli kanssasisarilta.
− Saimme naisilta hyvää palautetta rohkeudestamme. Kalentereita myytiin viime vuonna paljon isänpäivä- ja joululahjoiksi. Netin kautta tilauksia tuli jopa Belgiasta. Miehet sen sijaan tuumasivat alkuun, että mitäköhän vaimo ajattelee, jos ostan tällaisen, Katja kertoo.
Kalenterin tulot menevät hyväntekeväisyyteen Tytöt Toimii -projektin tukemiseen. Projektin tavoite on puuttua tyttöjen ongelmiin ajoissa ja vahvistaa heidän minäkuvaansa.
Terve itsetunto on teema, jota naiset haluavat nostaa esille myös kalenterinsa myötä.
− Puhuimme projektin aikana paljon siitä, minkälaisen muutoksen hyvä itsetunto tekee kauneuteen. Monella meistä jatkuva itsensä arvostelu vaimeni kuvausten myötä. Tajusimme, että olemme kauniita juuri tällaisina.
Kameran edessä ilman vaatteita poseeraaminen oli siinä määrin vapauttava kokemus, että naisilla on jo suunnitelmia jatkosta.
− Olemme heittäneet juttua, että ensi kesänä järjestämme uuden kuvaussession ihan omaksi iloksemme!
Uusi kalenteri suunnitteilla
Haastattelusta on vierähtänyt puoli vuotta, ja Oekeet Naeset -kalenterista on juuri päättynyt viimeinen kuukausi. Mikä oli kuvausporukan tunnelma vuoden loppua kohden?
− Olemme miettineet uusinkalenteria. Aihetta käsitellään kamarin hallituksen kokouksessa taas tammikuussa, projektipäällikkö Noora Lankinen kertoo.
Kalenterien tuotto, noin 3 000 euroa, on luovutettu suunnitelmien mukaisesti Tytöt Toimii -projektin tukemiseen.
− Näillä rahoilla tytöt pääsivät itse vaikuttamaan siihen, mitä he haluaisivat toimintaan lisää, Lankinen sanoo.
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
07:55
Rammsteinin Till Lindemann kiistää syytökset asianajajien kautta: "Ryhdymme välittömästi oikeustoimiin"
-
07:47
Topi Raitanen teki merkittävän muutoksen ja ottaa nyt "koneestaan" kaiken irti – kova arvio Pariisin kisasta
-
07:21
Rahapulaisen opiskelijan älynväläyksestä kasvoi kansainvälinen bisnes – näin käy käytettyjen muumimukien kauppa!
-
07:00
Tuomas Iisalon unelmakauden huipennus kolmen voiton päässä – satumainen nousu Euroopan huipulle: ”Ei tätä kukaan tällä tavalla suunnitellut”
-
06:49
Washington Post: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
06:47
Helsinki Biennaali kokoaa huipputaidetta jo toistamiseen – tätä näyttelyssä on luvassa!
-
06:42
Video: Ukraina on menettänyt ensimmäisen Leopard 2 -panssarivaunun
-
06:31
Dramaattinen nousu! Florida avasi voittotilinsä NHL-finaaleissa
-
06:30
MTV:n testi paljasti autokoulun teoriakokeen kompastuskivet: Näihin kysymyksiin tuli enemmän vääriä kuin oikeita vastauksia
-
06:30
Itäistä Suomea uhkaa liikennemotti: Siltatyö voi sotkea junaliikenteen, kaaoksen kruunaavat Saimaan kanavan sulku ja vaakalaudalla olevat lennot
-
06:15
Maria Ohisalo MTV:n erikoishaastattelussa: Politiikka painottumassa enemmän henkilöihin kuin asioihin – "Keskitytään henkilökohtaisiin asioihin, jotka eivät kuulu laajemmalle yleisölle"
-
06:02
Veitsimies uhkasi hoitavansa todistajan peräkonttiin, jos tämä ei puhu käräjillä toivotulla tavalla: "Tuut näkemään mitä vasikoille käy"
-
06:02
Kari Jalosta prässätään rajusti Tshekissä – kiekkopäättäjät kuulivat suomalaista, sitten iskettiin lisävaatimus
-
05:44
Vapaaehtoisten meripelastajien kausi alkanut vilkkaammin kuin viime vuonna
-
05:44
Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä, yleisintä "plussaaminen" – "Perämoottorin lisäksi hävinnyt koko autotalli"
-
05:42
USA:n ulkoministeri Blinken suunnittelee matkaa Kiinaan
-
05:38
Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa asiasta syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
-
05:31
Syyttäjä: Kuljetusyhtiöltä huijattiin satojatuhansia perusteettomilla laskuilla
-
05:20
EU:ssa historiallinen sopu maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta: Lue, mikä muuttuu
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
Lataa lisää