Aiemmin neliö maksoi noin 5 euroa, nyt yli kympin – suurkaupunki yrittää suitsia vuokramarkkinoita, jotka räjähtivät kymmenessä vuodessa käsiin

Berliinissä kansanäänestys vuokra-asunnoista 2:13

Vuokrat Berliinissä kaksinkertaistuivat kymmenessä vuodessa. Nyt kaupunki kaavailee vuokrien jäädyttämistä viideksi vuodeksi.

Britannian yleisradion BBC:n mukaan keskimääräiset neliövuokrien hinnat ovat nousseet Berliinissä 5,60 eurosta 11,40 euroon vuosina 2008–2018. BBC:n käyttämän Immowelt-kiinteistöfirman tutkimuksen mukaan vuokrat ovat kasvaneet kymmenen vuoden aikana 103 prosenttia.

Yksiöstä halutulla paikalla pyydetään tuhatta euroa.

Aiemmin kohtuuhintaisena taiteilijoiden ja vaihtoehtoväen suosimana kaupunkina tunnetun Berliinin luonne muuttuu.

Elokuussa valtuustoon, vuodenvaihteessa toteutukseen

Berliinin osavaltion sosiaalidemokraatit ajavat nyt vuokrakaton määräämistä. Vuokrakatto estäisi kannattajien mukaan vuokrien räjähdysmäistä kasvua kunnes asuntopulaa paikkaavat uudet kodit valmistuvat. Berliinin SPD:n johtajan Julian Zadon mukaan vuosikymmenen alussa vuokrat olivat selvästi halvempia, mikä poikkesi muista Saksan suurista kaupungeista, kuten Frankfurtista ja Münchenistä.

– Muutos Berliinin kohdalla on ollut omaleimaista. Vuosittain kymmenettuhannet muuttavat Berliiniin, mikä vain korostaa ongelmaa, Zado sanoo BBC:lle.

Berliinin väkiluku ei tosin kasva enää niin nopeasti kuin ennen, kertoi uutinen kaupungin virallisilla nettisivuilla maanantaina. Viime vuonna väkiluku kasvoi 31 300 asukkaalla, mikä vastaa vuoden 2011 tasoa.

Berliini on oma osavaltionsa ja kaupunkivaltio, eli sillä on kohtalaisen laajat oikeudet päättää asioistaan.

Saksan yleisradioyhtiön Tagesschau-media kertoo, että Berliinin punavihreiden kaupunginvaltuutettujen vasen laita pyrkii saamaan aloitteen vuokrakatosta kaupungin parlamentin käsittelyyn elokuun lopussa.

Läpi mennessään lain on määrä tulla voimaan tammikuussa 2020.

Vuokrakatosta voi koitua ongelmia

– Berliinissä on asuntopula, eikä se elvy vuokria rajoittamalla, sanoo Michael Voigtländer Kölnin talousinstituutista BBC:lle.

Saksan rakennusteollisuuden liittoa johtava Axel Gedaschko sanoi Die Zeitin haastattelussa, että vuokrakatto vähentäisi uusien asuntojen rakentamista 50 000:lla seuraavan viiden vuoden aikana.

Lisäksi vuokranantajat saattaisivat laiminlyödä asuntojen korjaamista, koska vuokria ei saa nostaa.

Suomessa koko maan keskimääräiset kuukausivuokrat neliötä kohden olivat viime vuonna 12,94 euroa. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten ja tuettujen asuntojen neliövuokra on keskimäärin 15,92 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat