Äidin rohkea kuva paljastaa "äitiyden ja raskauden pimeän puolen"

Kahdeksantoista kuukautta. Näin kauan äidiltä kesti, ennen kuin hän pystyi katsomaan itseään peilistä ilman kyyneleitä.

Lähes kaikki odottavat äidit etsivät kuumeisesti tietoa niin raskaudesta, synnytyksestä kuin lastenkin hoidosta. Erään äidin mukaan on olemassa kuitenkin yksi asia, johon yksikään opas ei pysty tulevia äitejä valmistamaan.

Kahden lapsen äiti Alexandra Kilmurray julkaisi Instagramissa rohkean kuvan kahden raskauden muuttamasta vatsastaan. Kuvan saatetekstissä puhutaan "ätiyden ja raskauden pimeästä puolesta”, joka kuvaakin hyvin paljon ajatuksia, joita äidin mielessä pyörii. Hänen mukaansa kukaan tai mikään ei voi valmistaa naisia kaikkiin niihin fyysisiin ja psyykkisiin muutoksiin, joita raskaus oikein tuo mukanaan.

– Se vei 18 kuukautta päästä tähän, 18 kuukautta katsoa peiliin ilman itkua, 18 kuukautta tuntea itsensä jälleen kauniiksi omassa kehossa, äiti kirjoittaa.

Äiti haluaa nostaa maljan äitiydelle

Puolitoista vuotta ensimmäisen lapsensa ja viisi kuukautta toisen lapsensa syntymän jälkeen äiti kertoo tuntevansa olonsa jälleen ihmeelliseksi. Hän kertoo näkevänsä vihdoin valoa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Kilmurray haluaakin nostaa maljan kaikille raskauden jälkeisestä masennuksesta kärsiville, jotka synkistä ajatuksista huolimatta jaksavat nousta joka päivä sängystä lastensa vuoksi.

– Malja äideille, jotka itkevät ihoonsa tulleita jälkiä senkin jälkeen, vaikka ovat synnyttäneet täydelliset lapset. Malja äitiydelle. Malja sille, että tämäkin on käytävä läpi. Asiat muuttuvat paremmiksi, äiti lupaa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Kilmurray haluaa jakaa tarinansa, jotta kaikki samanlaisia ajatuksia pohtivat äidit tietäisivät, etteivät he ole ajatustensa kanssa yksin.

Lähde: Cosmopolitan

***

Lue myös:

    Uusimmat