Ähtärin kaupunginjohtaja: Ilman lisärahaa pandat joudutaan palauttamaan Kiinaan – "Emme anna pandojen viedä puistoa ja kaupunkia perikatoon"

Ähtärin eläinpuiston toimitusjohtaja ja Ähtärin kaupunginjohtaja ovat pettyneitä maa- ja metsätalousministeriön ilmoitukseen vetää pois hallituksen lisäbudjetin pandoja koskeva ehdotus.

Hallituksen lisätalousarvion pohjaesitykseen aiemmin sisällytetty ehdotus Ähtärin pandojen viiden miljoonan euron tuesta vedettiin pois laajan kritiikin takia, kertoi maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvisen (kesk.) Twitterissä.

Pandojen jatkoa alkaa selvittää virkatyöryhmä. 

Yhtenä, joskin ministeriön virkamiesten mukaan viimeisenä, vaihtoehtona on myös pandojen palauttaminen Kiinaan.

– Ei pandojen palauttaminenkaan ole ilmaista, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio sanoi tiedotustilaisuudessa iltapäivällä.

Pandojen palauttamisella voisi olla myös laajempia vaikutuksia Suomen kauppapoliittisiin suhteisiin Kiinan kanssa. 

Lainojen maksu Kiinalle erääntynyt

Virkamiesten mukaan Ähtärin eläinpuistolla on erääntyviä velkarästejä, jotka liittyvät niin sanottuun lisääntymislainaan. Se on ikään kuin vuosittainen maksu siitä, että pandat ovat Ähtärissä.

Valtiovarainministeriön lisäbudjettiehdotuksessa oli esitetty Ähtärin eläinpuiston pandoille viiden miljoonan euron valtionavustusta. Valtionavustus olisi virkamiesten mukaan mennyt muun muassa näiden rästien maksuun.

Eläinpuisto on pitkään kamppaillut talousvaikeuksissa. Sen tavoitteena on ollut säätiöidä pandatoiminta Korkeasaaren eläintarhan tapaan, mutta säätiöinti vaatisi lisärahaa.

"Ilman lisärahaa pandoja ei voida pitää Ähtärissä"

Ähtärin kaupunginjohtajan Jarmo Pienimäen mukaan ilman lisärahaa pandoja ei voida pitää Ähtärissä, vaan ne joudutaan palauttamaan Kiinaan.

Pandojen ylläpito maksaa noin 1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Tästä noin 600 000 euroa on saatu katetuksi muun muassa lipputuloilla. Vajetta on jäänyt noin 900 000 euroa vuodessa. 

Pienimäki kertoi STT:lle, että eläinpuisto tarvitsisi 9–10 miljoonaa euroa kattamaan loput 10 vuotta, jota pandojen sopimuksesta on jäljellä.

– Eläinpuistoyhtiön talous alkaa olla sillä mallilla, että se heijastuu koko konserniin, kun kaupunki omistaa siitä 99,7 prosenttia. Olemme päättäneet, ettemme anna pandojen viedä Ähtärin eläinpuistoa ja siten Ähtärin kaupunkia perikatoon.

Ähtärin jättiläispandat Lumi ja Pyry ovat Suomessa 15 vuoden vuokrasopimuksella. Tästä sopimuksesta on vielä jäljellä 10 vuotta.

Eläinpuistossa petyttiin: "Lyödään hanskat tiskiin"

Myös Ähtäri Zoon toimitusjohtaja Arja Väliaho kertoo Iltalehdelle, että ratkaisun myötä Lumi ja Pyry -pandojen pitäminen eläinpuistossa käy mahdottomaksi ja ainoa vaihtoehto on palauttaa ne Kiinaan.

– Riippuu hyvin paljon meidän hallituksemme päätöksestä, mutta kaikki näyttää nyt siltä, että ratkaisua ei tulla löytämään. Pettyneinä olemme sitä mieltä, että lyödään hanskat tiskiin ja luovutaan pandoista, Väliaho sanoo.

Aiemmin tänään julkisuuteen tuotua kritiikkiä eläinpuiston markkinoinnista Väliaho ei allekirjoita.

– Mielenkiintoisia kommentteja, en voi allekirjoittaa. Kyllä me olemme markkinoineet ihan samalla lailla ja tehokkaasti kuin aiemminkin.

Pandojen hankkiminen ei edes vallitsevassa tilanteessa kaduta.

– Sillon kun päätöksiä tehtiin, ei tiedetty koronasta ja sodasta ja inflaatiosta, Väliaho toteaa IL:lle.

Lue myös:

    Uusimmat