Aho ei usko nopeaan ratkaisuun Venäjän kriisissä

Keskustan puheenjohtaja Esko Ahon mukaan kriisi on aivan oikea termi kuvata Venäjän tilannetta. Maassa on vallalla sekä taloudellinen että poliittinen kriisi. Mitään toivoa taloudellisen kriisin nopeasta ratkaisusta ei ole.

Keskustan puheenjohtaja Esko Aho pitää myönteisenä sitä, että Suomen hallituksessa ovat äänenpainot muuttuneet suhtautumisessa Venäjän tilanteeseen. Kahden päivän pituiselta matkalta tänään Moskovasta palannut Aho arveli, että vielä viime viikolla etsittiin julkisissa puheissa jopa jotain positiivista Venäjän ongelmista Suomen kannalta.
-Jos poliittista kriisiä ei saada nopeasti pois päiväjärjestyksestä, voi taloudellinen tilanne mennä pohjamutiin. Muutaman päivän sisällä pitäisi löytää ratkaisu presidentin ja duuman väliseen ristiriitatilanteeseen, Aho totesi. Hän ennakoi ratkaisun myös löytyvän. Päällimmäiseksi jäi vaikutelma, että pääministeriksi nousisi lopulta jokin muu ehdokas kuin Viktor Tshernomyrdin. Vaihtoehdot ovat olleet jo muutaman päivän julkisessa pohdinnassa.

Keskustan valtuuskunnan käymissä keskusteluissa isännät toivat useimmiten esille Moskovan pormestarin Juri Luzhkovin ja ulkoministeri Jevgeni Primakovin nimet. Tänään nostettiin Ahon mukaan esille yhtenä vaihtoehtona myös Krasnojarskin kuvernööri Aleksander Lebed. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat