Ahmimishäiriöisen pojan äiti kertoo sairaudesta – "Miltä tuntuu, kun vieraat kuvaavat sinua kadulla?"

Annan* pojalla oli lapsena fisteli, reikä ruoka- ja henkitorven välissä. Pojalle jäi arpi fistelin leikkauksesta, ja sen seurauksena ruoka jäi kiinni arpikudokseen. Se taas aiheutti sen, että poika oksensi aina ruokailujen yhteydessä.

Anna ei kritisoi leikkausta, mutta hänen mukaansa jälkihoidon olisi täytynyt olla paremmin suunniteltua, sillä leikkauksen seuraukset olivat kauaskantoiset.

Lihavan ahmimishäiriö BED on yleisin syömishäiriö.

Muistuttaa bulimiaa, mutta siinä ei esiinny oksennuksia tai uloste- ja nesteenpoistolääkkeiden käyttöä.

Vaikeassa ja sairaalloisessa lihavuudessa ahmimista esiintyy paljon enemmän.

Ahmimishäiriötä tavataan usein nuorilla aikuisilla, mutta myös varttuneemmilla henkilöillä.

Lihavien ahmimishäiriön perussyytä ei tiedetä.

Ahmimishäiriöstä kärsivillä todetaan tavallista enemmän psyykkisiä oireita, kuten masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta.

Ahmiminen kohdistuu usein johonkin tiettyyn ruokalajiin.

Yleensä ahmiminen tapahtuu yksin ja muilta salassa.

Ahmimisen jälkeen tunnetaan "henkistä krapulaa", masentuneisuutta ja itsensä halveksuntaa.

Ahmimishäiriöstä kärsivillä on yleensä takanaan useita laihdutusyrityksiä.

Lähde: Duodecim Terveyskirjasto

– Olen vasta jälkikäteen ajatellut asiaa. Jos olisi tiedetty, että leikkauksesta tulee tällainen bulimiamuotoinen oire, niin meille olisi pitänyt opettaa, miten saada 2-vuotias ymmärtämään, että hänen ei tarvitse syödä 2-3-kertaisesti. Oksentamisen vuoksi hän oli koko ajan nälkäinen, Anna kertoo.

– Sitä voi ajatella kuin olkapääleikkausta: sen jälkeen saat fysioterapiaa, jotta tiedät miten toimia kotioloissa.

Ahmiminen kukoisti ala-asteella

Annan mukaan hänen poikansa on ollut aina iso, mutta myös liikkunut paljon. Ala-asteella poika oli hyvin pienellä luokalla. Hän liikkui paljon toisen isokokoisen pojan kanssa, ja kaikki oli hyvin.

Kolmannella luokalla kaveri muutti pois ja Annan poika jäi muiden, hennompien poikien seuraan. Tuolloin hän alkoi tuntea itsensä isoksi ja kömpelöksi.

– Se yksinäisyyden tunne oli varmaan ensimmäinen vastoinkäyminen, joka sai BEDin kukoistamaan, Anna pohtii.

Ala-asteen lopulla Anna erosi puolisostaan. Sen jälkeen pojan paino lähti kunnolla nousuun. Tällä hetkellä teini-ikäinen poika painaa noin 150 kiloa.

– Hän on niillä rajoilla, että hänelle puhkeaa diabetes. Hänelle on myös diagnosoitu keskivaikea masennus.

Annan mukaan pojalla ei ole varsinaisesti diagnosoitua BEDiä – koska sellaista diagnoosia ei ole olemassa.

– Hän sai nuorisopsykiatrian kautta diagnoosin bulimiaan. Hänellä on syömishäiriö, mutta BEDiin ei ole diagnoosia. Hänelle täytyi kuitenkin antaa diagnoosi syömishäiriöön, ja bulimia oli helpompi antaa kuin anoreksia, koska hän ei todellakaan ole anorektikko. Sanoin sen olevan väärä diagnoosi, mutta muuta ei ole, Anna kertoo.

Apua on tullut, muttei oikeaa hoitomuotoa

Poika on tällä hetkellä terapiassa, mutta ei varsinaisesti BEDin vuoksi. Pojalla on tällä hetkellä Annan mukaan myös "laihdutuslääke", joka on auttanut hieman painonhallinnassa. 

Anna ei valita, hänen mukaansa he ovat saaneet varsinkin kunnalliselta puolelta kaiken mahdollisen avun. Ainoa ongelma on, että BEDiin erikoistunutta hoitoa ei ole.

– Pari vuotta sitten hän sai koulusta lähetteen lastenklinikan syömishäiriöosastolle. Häntä ei kuitenkaan otettu sisälle, koska heillä ei ole tietoa eikä taitoa hoitaa BEDiä. Olen kiitollinen, että he sanoivat sen heti, koska poika on joutunut ravaamaan monissa paikoissa turhaan.

Pojan erityinen inhokki ovat ravitsemusterapeutit, joiden luona hän joutunut käymään useita kertoja.

– Hänet on lähetetty monesti yksin ravintoterapeutille, ja hän on sanonut, että hän vielä kerran näkee ruokaympyrän niin... Anna naurahtaa.

Ahmimishäiriöinen syö joka tunteeseen

Annan mukaan BEDissä ei ole samanlaisia ahmimiskohtauksia kuin bulimiassa.

– Bed on sellainen, että syöt kun olet yksin, syöt kun sinulla on tylsää, sinä vain syöt. Syömistä ei aikatauluteta mitenkään. Syömistä myös piilotellaan, koska sitä hävetään. Ruokapaketteja piilotellaan ja laitetaan esimerkiksi sängyn alle. Syödään silloin, kun muut eivät näe, Anna luettelee.

Ahmimiskohtauksia saattaa kuitenkin tulla esimerkiksi epäonnistumisia kohdatessa.

– Jos joku juttu on mennyt pieleen, tulet kotiin, sinua potuttaa ja sitten sinä syöt. Sanoisin, että joku piuha on sillä tavalla, että se pitäisi saada oikeaan paikkaan, jotta syömisen ymmärrettäisiin olevan ihan ok.

Vertaistuki helpottaisi oloa

Anna on yrittänyt löytää pojalleen vertaistueksi muita BEDiä sairastavia nuoria, mutta etsinnät ovat olleet tähän mennessä tuloksettomia.

– On olemassa esimerkiksi diabetes-ryhmiä, joissa voit samaistua muihin. Tiedät, ettet ole yksin ja voit keskustella. BEDiä varten tarvittaisiin samanlainen.

Anna on lupautunut vetämään kyseisenlaista ryhmää, mikäli osanottajia löytyisi. Keskustelunaiheita kyllä löytyisi, sillä ihmiset voivat olla erittäin julmia ylipainoisia kohtaan.

– Voisin olla ryhmän äiti ja kysyä nuorilta, millainen olo heillä on. Miltä heistä tuntuu, kun he eivät saa kengännauhoja kiinni? Onko heillä kokemuksia siitä, että uimahalliin ei voi mennä – varsinkaan kun keski-ikäiset miehet herjaavat niin paljon, ettet halua enää mennä yksin uimaan? Entä ovatko ventovieraat ottaneet heistä kuvia kadulla? Anna luettelee tilanteita.

Annan pojalla on kavereita, eikä häntä ole koskaan koulukiusattu. Samassa tilanteessa oleva vertaistuki olisi kuitenkin tarpeen.

– Hänellä on ihania kavereita, mutta eivät he jaksa odottaa häntä, jos hän ei esimerkiksi jaksa juosta ratikkaan.

*Haastateltavan nimi muutettu