Afganistanin uskonnollinen poliisi elvytettiin

Afganistanin uskonnollinen poliisi on saatu elvytettyä, kertovat maan lainsäädännöstä vastaavat lähteet uutistoimisto Reutersille.

Uuden poliisin tehtävänä on estää Afganistanin muslimeja lankeamasta muun muassa alkoholin juomiseen tai haureuteen.

Uusien poliisivoimien johtajaksi tulee Mohammad Mustafa, joka kuuluu presidentti Hamid Karzaita tukevaan maltilliseen pohjoiseen liittoumaan. Uuden uskonnollisen poliisin ei kuitenkaan ole tarkoitus langettaa yhtä kovia tuomioita kuin Taleban-hallinnon aikaisen edeltäjänsä.

Talebanin aikana avionrikkojat kivitettiin, alkoholin käytöstä ruoskittiin ja varkailta katkaistiin käsi. Uudet rangaistukset riippuvat rikoksen vakavuudesta, mutta nyt rangaistusmuotoina ovat sakot, vankeus ja erityistapauksissa ruoskiminen. Lisäksi korkeimman oikeuden on vahvistettava rangaistukset ennen niiden täytäntöönpanoa, eikä rangaistuksia kärsitä julkisesti.

Uuden uskonnollisen poliisin palvelukseen tulee 300 henkilöä. Heistä 50 on naisia, joiden tehtävänä on käydä kouluissa valvomassa, että islamilaista lakia noudatetaan.

Pakolaisjärjestön toimistoon hyökättiin

Aseistetut ryöstäjät lukitsivat tiistaina kahdeksan YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n työntekijää vessaan ja ryöstivät heidän toimistonsa Afganistanin keskiosassa Ghaznissa. Asiasta kertoivat UNCHR:n edustajat. Kukaan ei loukkaantunut.

Kyseessä oli jo toinen hyökkäys kahden viikon kuluessa YK:n avustusjärjestöjen toimistoihin. Kaksi viikkoa sitten Kandaharissa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n toimistoon tehtiin kranaattihyökkäys. Siitäkin selvittiin ilman uhreja.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat