Aerosmith-kitaralegenda Joe Perry kiidätettiin sairaalaan – sai ensiapua konsertin takahuoneella

0:48

Aerosmith-yhtyeestä tuttu Joe Perry vietiin sairaalaan suoraan konserttiesiintymisen jälkeen.

Suomessakin kesällä Hollywood Vampires -yhtyeensä kanssa käynyt kitaristi Joe Perry joutui sairaalaan Suomen aikaan sunnuntai aamuna. Perry oli ollut vieraileva tähti Billie Joelin konsertissa Madison Square Garden -areenalla New Yorkissa.

Konsertin jälkeen 68-vuotias Aerosmith-muusikko sai ensiapua takahuoneessa ennen kuin hänet kiidätettiin sairaalaan. Perry kärsi konsertin päätyttyä hengitysvaikeuksista ja sai takahuoneessa lisähappea ja hänen hengitystiensä putsattiin.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Perry on kärsinyt terveysongelmista esiintymisen yhteydessä. Vuonna 2016 hänet nähtiin lyyhistyvän kesken Hollywood Vampires -yhtyeen konsertin. Helsingin Kaisaniemessä kesällä vierailleen yhtyeen kokoonpanoon kuuluvat Perryn lisäksi laulaja Alice Cooper sekä näyttelijä Johnny Depp.

Perryn oli tarkoitus aloittaa 10 konserttia pitkä kiertue marraskuussa, mutta joutui jättämään sunnuntaille suunnitellun esiintymisensä Floridassa väliin. Perryn odotetaan palaavan tässä kuussa vielä konserttilavoille viikonlopun terveysongelmista huolimatta.

Lähde: CNN

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja