MTV Uutiset seurasi penkkaritunnelmia juhlien ytimestä eli penkkarirekan lavalta.
Pohjois-Haagan yhteiskoulun lukion (PHYK) abiturientit lähtivät juhlatunnelmissa koulultaan kohti Merisatamanrantaa puoliltapäivin.
Sieltä noin sata rekka-autollista ja lähes 4000 abia kaikista Helsingin lukioista lähtivät kiertämään Helsinkin keskustaan ja heittelemään karkkeja perinteiseen tapaan.
Tunnelma katossa jo matkan alussa
PHYK:n abeilla oli juhlatunnelma koko matkan. Soittimista kuunneltiin lempikappaleita kovaa ja laulettiin sitäkin kovempaa mukana.
Vaikka penkkareissa juhlitaan hetkessä, oli mietteissä kuitenkin jo kevään kirjoitukset ja tulevaisuuden suunnitelmatkin.
PHYK:n abit Riku, Lassi ja Perttu kertoivat selvinneensä yhdessä tähän pisteeseen, ja ryhmähenkeä tuki myös tiimipukeutuminen. Smurffitrio kertoi, että PHYK:stä jää vain hyvät muistot ja ryhmähenki on ollut ainutlaatuista.
PHYK:ssa toimii myös yläaste, jonka Rikukin on käynyt. Kuusi vuotta saman koulun käytävillä on jättänyt lähtemättömän jäljen ja ikävä opinahjoa tulee, mutta toisaalta uusien ovien avaaminen tuntuu hyvältä.
