Mainos

Myrsky vaikeuttaa matkantekoa: Puita radalla, pahoinvointia laivoilla

Aamun junaliikenteessä on ollut häiriöitä myrskyn vuoksi.

Tampereen ja Porin, Loimaan ja Turun ja Karjaan ja Salon väliset rataosuudet ovat olleet poissa käytöstä radalle kaatuneiden puiden vuoksi. Välit on korvattu busseilla.

Myös Pohjanmaan radalla Kokkolan ja Ylivieskan väli on korvattu linja-autoilla.

VR kehottaa matkustajia varautumaan viivästyksiin matka-ajassa.

Finavialta kerrotaan, että lentoliikenteessä voi olla myöhästymisiä, mutta näillä näkymin lentoja ei peruta.  

Laivaliikenne Itämerellä on sujunut olosuhteisin nähden hyvin, kerrotaan laivayhtiöistä.   

Tallink Siljan ja Viking Linen viestinnän mukaan peruutuksilta ja pahemmilta myöhästymisiltä on vältytty. Myrskyn takia osa laivoista on kuitenkin joutunut ajamaan Maarianhaminan sataman ohi.

Laivoilla on ollut myös pahoinvoivia matkustajia. 

Seija-myrsky piinaa myös tieliikennettä, kerrotaan Liikennevirastosta.   

Teille kaatuneet puut ovat pakottaneet sulkemaan teitä eri puolilla maata. Kaatuneet puut haittaavat liikennettä erityisesti Kanta-Hämeessä ja Lounais-Suomessa. Liikenneviraston mukaan pahemmilta onnettomuuksilta on kuitenkin säästytty. 

Myös lossiliikenne on ollut paikoin pysähdyksissä.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.