90 vuotta täyttänyt Uunila huolissaan olympiaurheilusta

Suomalaisen huippu-urheilun tila on puhuttanut laajalti viime vuosina.

Huolissaan asiasta on myös pitkän linjan urheiluvaikuttaja, tiistaina 90 vuotta täyttänyt Jukka Uunila.

- Yleistilanne on lievästi sanottuna vaisu etenkin olympialajien osalta, maan merkittävimpien urheilujärjestöjen johtotehtävissä 1960-luvun alusta 1990-luvun alkuun toiminut Uunila harmittelee.

Kärjen terävyyttä ja leveyttä nakertaa vaikeasti murrettava noidankehä: huipputekijöitä on vähän, mikä vähentää yleisön kiinnostusta, mikä puolestaan vähentää sponsorien kiinnostusta. Ja ilman taustavoimien satsauksia on terävimmälle huipulle pääseminen lähes ylipääsemättömän vaikeaa.

- Olympiamitalit ja ehdottomat huippusaavutukset ovat ne asiat, joilla saadaan joukot innostumaan. Nyt ne ovat harvassa. On päivänselvää, että jos tämä saadaan kääntymään, johtaa se urheiluharrastuksen leviämiseen sekä harrastusmäärien lisääntymiseen ja kovenemiseen. Sitä on kaikin tavoin tuettava ja autettava.

Syitä kaikilla tasoilla

Monia sinivalkoisen urheilun loiston päivistä läheltä todistaneen Uunilan mukaan syitä nykytilanteeseen löytyy kaikilta tasoilta urheilijoista järjestöihin.

- Organisaatioiden ja valmentajien on otettava oma vastuunsa. Jostain syystä meiltä on puuttunut se intohimo, joka on vaatimuksena loppuun saakka viedylle "itsensä rääkkämiselle", mitä esimerkiksi kestävyysurheilussa vaaditaan.

- Yleinen piirre on meillä se, että ei harjoitella niin kovaa ja paljon, kuin esimerkiksi 70- 80-luvuilla huipuille yltäneet tekivät, Uunila arvioi.

Pohjattoman synkkä ei nykytilanne kuitenkaan ole, sillä etenkin naisten urheilu ottaa jatkuvasti edistysaskeleita ruohonjuuritasolta aivan terävimmälle huipulle.

- Kotiporttini ohi kulkee suosittu lenkkeily- ja kävelypolku. Jos 70-luvulla miesten osuus ohikulkijoista oli 70-80 prosenttia ja naisten 20-30, niin nykyään tilanne on täysin päinvastoin, Uunila heitti esimerkin.

Satu Mäkelä-Nummela, Aino-Kaisa Saarinen, Minna Kauppi, Kaisa Mäkäräinen ja Tuuli Petäjä-Sirén vahvistavat mielikuvaa; Vuoden urheilijaksi on valittu nainen viisi vuotta peräjälkeen.

Tiistaina 90-vuotta täyttänyt Jukka Uunila on toiminut muun muassa Kuortaneen urheiluopiston ensimmäisenä johtajana, SUL:n, SVUL:n ja Olympiakomitean puheenjohtajana sekä Veikkauksen toimitusjohtajana. Oulussa vuonna 1923 syntynyt Uunila kilpaili yleisurheilussa kansallisella tasolla.

Lue myös:

    Uusimmat