9-luokkalaisesta Jennistä tuli toimitusjohtaja: "Mulla oli sellainen fiilis, että pystyn johtamaan"

Kuusamolainen Jenni Palosaari perusti kuuden luokkakaverinsa syksyllä yrityksen. Nyt hän on Party Bakers Ny -nimisen yrityksen toimitusjohtaja.

Yritys sai alkunsa Rukan koulun yrittäjyyskurssilta nimeltä NY Vuosi yrittäjänä. Kurssi kestää koko lukuvuoden syksystä kevääseen.

– Kurssin tarkoitus on, että perustetaan yritys, pidetään sitä pystyssä kevääseen asti ja sitä saa siitäkin jatkaa, jos haluaa, Palosaari sanoo.

Palosaaren mukaan yrityksen liiketoimintaidea syntyi kurssilaisten osaamisen pohjalta.

– Kaikki osaamme leipoa ja synttäreitä on mukava järjestää. Siitä se idea tuli, Palosaari kertoo.

Kurssille osallistui seitsemän oppilasta, jotka kaikki tulivat mukaan uuteen yritykseen. Yrityksestä löytyi oma rooli jokaiselle. Party Bakers Ny:llä on muun muassa talouspäällikkö, markkinointipäällikkö ja viestintäjohtaja. Palosaaren omaksi rooliksi valikoitui toimitusjohtajan vaativa tehtävä.

– Se meni taitojen mukaan. Siinä yhdessä mietittiin, että kuka on hyvä missäkin. Mulla oli vähän sellainen fiilis, että pystyn johtamaan. Ei kai siinä sen kummempia. Ei kai tämä johtaminen ole kovin huonosti mennyt.

Party Bakers Ny tarjoaa asiakkailleen syntymäpäiväjuhlien järjestämistä ja myy lisäksi erilaisia leivonnaisia.

Firma leipoo tilauksesta muun muassa mokkapaloja, pullaa, keksejä, kuivakakkuja tai vaikka piparkakkutaloja. Kaupaksi leivonnaiset ovat tähän mennessä käyneet ainakin Rukan koulun opettajainhuoneessa. Opettajat ostavat leipomuksia Palosaaren mukaan melkein joka viikko. Lisäksi Party Bakers Ny on myynyt tuotteitaan ainakin Nuori yrittäjyys -messuilla Oulussa.

Syntymäpäiväjuhliin voi Party Bakers Ny:ltä ostaa lähes täyden palvelun. Synttärit maksavat 14 euroa osallistujalta, jos vieraita on 18 ja yli kahdeksan juhlijaa maksaa. Jos vieraita on yli kahdeksan, hinta laskee 12 euroon.

Synttärijärjestelyissä kuunnellaan asiakkaan toiveita.

– Tehdään kaikkea kivaa yhdessä pari tuntia. Meillä on koulun liikuntasali käytössä. Voidaan käyttää vaikka trampoliinia ja mitä kaikkea siellä nyt on. Ja tarjoiltavat järjestämme juhliin tietysti. 

Mahdollisuus soittaa musiikkia riippuu Palosaaren mukaan tekijänoikeusmaksujen takia juhlijoiden määrästä.

Palosaari ei osaa vielä sanoa, jatkuuko yrityksen toiminta ensi myös kevään ja Nuori yrittäjyys -kurssin päättymisen jälkeenkin. Hän on kuitenkin varma siitä, että voisi jatkossa toimia yrittäjänä.

– Olisi kyllä haaveena perustaa omakin yritys. On tullut mietittyä esimerkiksi oman kahvilan perustamista. Ei ehkä ihan tänne Rukalle vaan johonkin isompaan paikkaan.

11-vuotias Ilona kokeili yrittäjyyttä kauppaamalla rusetteja. Katso video:

11-vuotias pikkuyrittäjä Ilona myi rusetteja 8:43

Oikaisu 3.1.2017 klo 15.13.  korjattu yrittyjyyskurssin nimi viralliseen muotoonsa.

Lue myös:

    Uusimmat