80-vuotias mies raiskasi 11-vuotiaan tytön - neljä vuotta vankeutta

Espoon käräjäoikeus tuomitsi 80-vuotiaan miehen neljäksi vuodeksi vankeuteen 11-vuotiaan tytön raiskauksesta. Mies käytti hyväkseen myös toista samanikäistä tyttöä.

Teot tapahtuivat Espoossa lokakuussa 2015.

Oikeus tuomitsi miehen kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta raiskauksesta ja neljästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

80-vuotias mies oli 11-vuotiaan tytön perhetuttu, eräänlainen varaisovanhempi. Toinen uhri oli tytön luokkakaveri.

Mies teki koulun jälkeen hänen luokseen tulleille tytöille seksuaalisia tekoja kolme viikon ajanjaksolla.

Toisen osalta niitä oli neljänä päivänä ja toisen osalta kahtena.

Oikeus totesi, että 80-vuotias mies useissa eri tilanteissa pyrki seksuaalisiin tekoihin hakeutumalla kosketuksiin asianomistajien kanssa leikin varjolla sekä aloittamalla keskustelun seksiin liittyvistä asioista.

Työnsi sormet sukupuolielimeen

Mies pakotti toisen tytön kaksi kertaa sukupuoliyhteyteen työntämällä sormet tytön sukupuolielimeen ja vaati väkivallalla uhkaamalla tyttöä olemaan kertomatta tapahtumista. Myös tytön rintoja suudeltiin.

Muut teot olivat esimerkiksi koskettelua takapuolelle ja halailua. Mies oli mennyt myös sängyllä videoita puhelimistaan katsoneiden tyttöjen päälle makaamaan.

Tekojen jälkeen mies pyrki syyllistämään uhria, esimerkiksi sanomalla että tyttö on ollut itse halukas seksuaalisiin tekoihin.

- Myös käräjäoikeudessa kuultaessa [mies] on suhtautunut vähättelevästi myöntämiinsä tekoihin ja sen mahdollisiin vaikutuksiin asianomistajille, oikeus lausui.

Suuri ikäero

Rikoslain mukaan esimerkiksi korkea ikä voidaan ottaa huomioon lieventävänä asianhaarana rangaistusta mitattaessa. Tässä tapauksessa oikeus ei antanut sille painoa.

Päinvastoin oikeus katsoi ikäeron moitittavaksi seikaksi.

- Tekojen vahingollisuutta lisää myös asianosaisten välinen poikkeuksellisen suuri, lähes 70 vuoden ikäero, mikä on ollut omiaan hämmentämään asianomistajien tervettä seksuaalista kasvua ja kehitystä, oikeus lausui.

Käräjäoikeuden mukaan neljä vuotta vankeutta on oikeudenmukainen rangaistus teoista.

Miehen on maksettava raiskausten uhriksi joutuneelle tytölle korvauksia yhteensä 24000 euroa ja toiselle 4500 euroa.

Mies määrättiin vangittavaksi heti.

MTV Uutiset ei julkaise tässä tapauksessa tuomitun nimeä, koska se voisi myös paljastaa uhrien henkilöllisyyden.

Lue myös:

    Uusimmat