80-vuotiaan julmasti hakannut mies istuu koko tuomion telkien takana: ”Erittäin vaarallinen toisen hengelle”

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 28-vuotiaan miehen kuudeksi vuodeksi vankeuteen poikkeuksellisen raa’asta 80-vuotiaan miehen törkeästä pahoinpitelystä.

Oikeus määräsi somalialaisen Omar Muhumed Maowin istumaan koko tuomion vankilassa, koska aiemminkin väkivaltarikoksiin syyllistynyt mies on erittäin vaarallinen.

Maow tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä ryöstöstä ja törkeästä vapaudenriistosta. Syyte törkeästä raiskauksesta sen sijaan hylättiin.

Teko tapahtui viime heinäkuussa Helsingissä. Maow saapui Alzheimerin taudista kärsineen miehen kotiin. Oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että 80-vuotias oli maksanut nuoremmille miehille seksistä.

Vanhusta oli kuristettu, lyöty ja potkittu ja hänet jätettiin asuntoon sidottuna. Maow vei lähtiessään miehen omaisuutta. Syyttäjän mukaan 28-vuotias oli myös raiskannut vanhuksen. Oikeuden mukaan jutussa jäi kuitenkin näyttämättä, että vanhus olisi pakotettu sukupuoliyhteyteen.

- Tekoa voidaan kokonaisuutena pitää halveksuttavana, oikeus totesi ja mittasi rangaistuksen kuuteen vuoteen.

Juttua puitiin suljetuin ovin, mutta käräjäoikeus julkaisi tuomion.

Väkivaltainen tausta

Syyttäjä vaati, että Maowin on istuttava koko tuomionsa vankilassa ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Tekijä passitettiin mielentilatutkimukseen, jossa tehtiin myös vaarallisuusarvio.

Mielentilatutkimuksen mukaan mies ymmärsi tekonsa.

- Maow on altis turvautumaan väkivaltaan ratkaisuna erimielisyystilanteissa, tutkimuksessa todettiin huomauttaen, että päihteet lisäävät riskiä huomattavasti. Väkivaltaisen käyttäytymisen riski arvioitiin erittäin suureksi.

Päätöksessään käräjäoikeus selosti miehen taustoja. Maow tuli Suomeen toukokuussa 2008 ja sai oleskeluluvan suojelun tarpeen perusteella. Vuodesta 2011 alkaen mies on syyllistynyt useisiin rikoksiin, muun muassa 2011 tapon yritykseen.

Maahanmuuttovirasto pohti miehen karkottamista vuonna 2013, muttei sitä määrännyt.

Viime vuonna mies oli vangittuna varkauksista ja ryöstöstä. Hän vapautui tutkintavankeudesta kuukautta ennen kuin sitten syyllistyi vanhuksen törkeään pahoinpitelyyn.

Käräjäoikeus piti miestä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle ja määräsi hänet istumaan koko tuomionsa vankilassa.

Lue myös:

    Uusimmat