60-vuotias Risto sai potkut töistä ja ryhtyi Elokapina-aktivistiksi: "Olen tehnyt juttuja, mitä en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni"

Push: Risto, 60, on aktivisti Elokapinassa – tällaista on olla vanhemman polven aktivisti nuorten joukossa 5:03
Risto, 60, on aktivisti Elokapinassa – tällaista on olla vanhemman polven aktivisti nuorten joukossa

Millaisia henkilöitä on Elokapinan takana? Miksi he valtasivat kesäkuussa Helsingin Mannerheimintien? Miksi kukaan haluaa putkaan? Ympäristöliikkeen Elokapinan kolme jäsentä kertovat, millainen tie heillä on ollut liikkeeseen mukaan.

Risto Lemmetti, 60, on jättänyt päivätyönsä useita vuosia sitten. Nyt hän tekee vapaaehtoistyötä Elokapinassa.

– Pitkä työura pimeällä puolella eli yritysmaailmassa loppui vuonna 2016. Kliseisesti sanottuna se oli suuri onnenpotku, että sain potkut.

Myöhemmin Risto ymmärsi, ettei hän halua palata vanhoihin töihin enää.

– Tajusin, että en voi sinne vanhoihin töihin mennä. Ensinnäkin motivaatio oli alhaalla, se oli rikkonut mieleni ja halusin tehdä vielä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä.

Riston mukaan hän ei voi enää olla välittämättä, vaan haluaa asioille muutoksia. Hän kokee itselleen tärkeimmiksi arvoiksi väkivallattomuuden, ihmisten oikeudet tasa-arvoon sekä oikeudenmukaisuuteen. Luonto on hänelle myös ensiarvoisen tärkeää.

– Olen tajunnut, kuinka murhaava tämä elämäntyyli on ympäristölle, mitä länsimaissa ja Pohjois-Amerikassa harrastetaan. Näin se ei saisi olla. Meidän pitäisi edistyä. Pysäyttää tämä kehitys ja lähteä sitä korjaamaan.

Vanhemman sukupolven aktivisti nuorten joukossa

Elokapinan jäsenet ovat pääasiassa nuoria, mutta joukkoon mahtuu myös vanhemman sukupolven aktivisteja. Risto kokee 60-vuotiaana nuorten kanssa työskentelyn omien sanojensa mukaan maageena.

– Tätä tehdään vimmalla ja intohimolla. Se imee mukaansa. Olen tehnyt aika monta juttua, mitä en olisi voinut viisi vuotta sitten voinut kuvitellakaan tekeväni.

Videolla Risto kertoo enemmän, millaista on tehdä vapaaehtoistyötä nuorempien joukossa.

Kritiikki jopa täysin tyrmäävää

Elokapinaan on kohdistunut kritiikkiä useaan otteeseen monelta eri taholta, joka on Riston mielestä väsyttävää.

– Nyt tässä kesäkuun jälkeen kommentoitiin, että poliisin olisi pitänyt ajaa yli meistä tai pitäisi ampua vesitykillä, hän kertoo.

– Kritiikkiä tulee jopa poliitikoilla, joka on täysin tyrmäävää. Se on vähän yllättävää, kun puhutaan kuitenkin kokooutumisvapaudesta, joka on perustuslaissa turvattu oikeus.

Riston mukaan jokaisen tapahtuman yhteydessä on ollut myös positiivista palautetta

– Olemme saaneet uusia ihmisiä aina, kun ollaan tehty jotain näkyvää.

"Olen lapsesta asti tajunnut, että meillä on ilmastokriisi käsillä"

Aliisa Maunula, 27, päätyi Elokapinaan vuonna 2019 ensimmäistä kertaa.

– Kävin kansalaistottelemattomuuteen liittyvässä koulutuksessa, mutta olin lähdössä vaihtoon Hollantiin, joten en ehtinyt silloin olla paljoa mukana.

Nyt Aliisa on jatkanut toimintaa samalla kun opiskelee sosiologiaa Helsingin yliopistossa ja työskentelee pienessä verkkokaupassa.

– Olen lapsesta asti tajunnut, että meillä on ilmastokriisi käsillä. Siitä on tiedetty jo pitkään, mutta ne toimet, mitä tehdään, ovat riittämättömiä.

Aliisa haluaa olla osa liikettä, sillä hän kokee itse nykytilanteen kestämättömäksi.

– Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin kuten Pariisin ilmastosopimukseen. Tämän mukaan ilmaston lämpeneminen pitäisi ajoittaa 1,5 asteeseen. Jos Suomi haluaa pysyä siinä, niin se tarkoittaa, että Suomen pitäisi olla hiilineutraali vuoteen 2025, mutta hallituksen tavoite on hiilineutraalisuus vuoteen 2035.

– Voisi aloittaa siitä, että pysyttäisiin sopimuksissa.

"Tärkeimmät arvot elämässäni ovat välittäminen ja lähimmäisenrakkaus

Topi-Matti Heikkola, 28, on teknologiayhtiössä työskentelevä helsinkiläinen mies. Hän kuuli Elokapinasta ensimmäistä kertaa viime vuonna.

– Päätin mennä uusien iltaan. Se oli siinä mielessä paluu juurille, sillä olen nähnyt jo nuorella iällä, kuinka merkittäviä asioita ympäristöasiat ja ilmasto- sekä ekokriisi ovat.

– Jaetut arvot ja toiminnan periaatteet puhuttelivat minua.

Topi-Matin oma arvomaailma heijastuu hänen elämässään esimerkiksi elintavoissa. Hän on myös opiskellut tilastotiedettä sivuaineenaan ympäristötaloustiede.

– Tärkeimmät arvot elämässäni ovat välittäminen ja lähimmäisen rakkaus. Totuus on myös tärkeä arvo minulle.

Mannerheimintiellä useita päiviä

Viime kesäkuussa Elokapina marssi Mannerheimintielle sulkien väylän kokonaan. Sekä Aliisa että Topi-Matti olivat mukana osoittamassa mieltään. Topi-Matin mukaan vahvimmat muistot liittyvät puheisiin. 

– Esimerkiksi kun istuttiin siihen tielle ja megafonilla selitettiin tilannetta ja syytä, miksi ollaan siellä. Niihin hetkiin konkretisoituu, miksi tätä tehdään.  

– Mielestä siellä oli hyvä tunnelma. Totta kai oli esimerkiksi ohikulkijoita, jotka tulivat huutelemaan asiattomia asioita, muistelee Aliisa.

Ensimmäistä kertaa putkassa

Lopulta useiden päivien ja öiden jälkeen poliisi päätti hajottaa joukkoa viemällä henkilöitä säilöönottotiloihin. Myös Aliisa sekä Topi-Matti joutuivat putkaan.

– Tiedän, että tulen joutumaan putkaan. Tiesin, että poliisi tulee nostamaan minut kadulta. Tiesin, että se tulee tapahtumaan. Se oli osa sitä, kertaa Aliisa.

– Sitten, kun pääsin pois sieltä, niin elokapinalaisia oli vastassa. He olivat keittäneet puuroa ja kahvia.

Topi-Matille putkaan joutuminen oli ensimmäinen kerta, mutta hän osasi odottaa tilannetta.

– Taisin olla ensimmäinen, joka vietiin siitä putkaan rivistä. Se oli odotettavissa.

– Kansalaistottelemattomuuteen kuuluu se, että me teemme asioita, joihin tiedetään, että poliisi tai valtio joutuu reagoimaan. Teemme sen mahdollisimman turvallisella ja vähän haitallisella tavalla, mutta kuitenkin siten, että se pakottaa heidät reagoimaan jollain tavalla.

Mies kertoo, kuinka hän suhtautui todella vakavasti Mannerheimintien mielenosoituksessa käytettyyn vaikuttamistapaan.

– Toimintaan täytyy olla hyvät perustelut. Tässä tapauksessa perustelu on se, että yhteiskuntasopimus on nähdäkseni rikki. Me olemme täysin kestämättömällä pohjalla.

Aliisa ja Topi-Matti harjoittavat kansalaistottelemattomuutta, saavat negatiivisia rektioita ihmisiltä ja ovat joutuneet toimintansa takia jopa putkaan. Mutta miksi he haluavat jatkaa tästä kaikesta huolimatta?

– Syy on se, että ei en näe muuta vaihtoehtoa. Kriisi on valtava, mitä kohti ollaan menossa, Aliisa kokoaa lopuksi.

Katso yllä olevasta videosta, miksi Risto lähti Elokapinaan mukaan. Hän kertoo kokemuksiaan erilaisista tilanteista, kuten miltä tuntui joutua putkaan ensimmäistä kertaa.

Lue myös:

    Uusimmat