6 syytä kokeilla: Tämän "salasuhteen" kumppanisikin sallii

Pieni roolileikki voi parantaa väljähtynyttä seksielämää.

Avioliiton ulkopuolista suhdetta harva puoliso sulattaa, mutta entäpä suhde liiton sisällä? Asiantuntijat ovat sitä mieltä, ettei juuri mikään piristä pariskunnan seksielämää kuin pieni roolileikki. Voitte esimerkiksi leikkiä, että toinen on salarakas.

Huffington Post keräsi asiantuntijoilta kuusi syytä kokeilla roolileikkiä puolison kanssa. 

1. Hyvä muistutus siitä, että puolisosi on seksikäs

Seksiterapeutti Megan Flemingin mukaan on valitettavan yleistä, että puolisoa tulee pidetyksi itsestäänselvyytenä ja sen sijaan, että näkisi kumppanin hyvät puolet, tulee mietittyä asioita, joita kumppani tekee väärin tai ei tee lainkaan. Tuolloin ei myöskään tee mieli näyttää kumppanille omaa, seksikästä puoltaan. Harkitse siis pientä suhdetta!

Sen sijaan, että viettäisit sohvalla aikaa verkkareissasi, mieti miten toimisit, jos kyseessä olisivat ensimmäiset treffit tai henkilö, jonka kanssa haluaisit antautua kiihkeään suhteeseen. 

2. Auttaa pitämään tuhman puolen elossa

Seksiterapeutti Moushumi Ghosen mukaan saattaa tuntua pahalta kohdella kunnioittamaamme ihmistä "tuhmalla" tavalla, mutta juuri nuo mielikuvat kiihottaisivat. Roolileikki onkin pariskunnalle oivat tapa palauttaa kadonnut kipinä astumalla syrjään vaimon ja miehen rooleista.

3. Kielletty voi olla yllättävän seksikästä

Seksiterapeutti Keeley Rankinin mukaan moni ajattelee roolileikin olevan kuin bensan heittäminen liekkeihin – ja se onkin. Mutta ei pahalla tavalla. Kiihkeä roolileikki voi tuoda suhteeseen uutta himoa, jos pariskunnalla on vankka ja luottavainen suhde toisiinsa.  Kun kielletyillä asioilla leikkii tietoisesti, syntyy voimakas, seksuaalinen lataus, joka vie parin välisen kiihkon omiin ulottuvuuksiinsa.

4. Saat mahdollisuuden harjoitella flirttailutaitojasi

Pariterapeutti Sari Cooper kertoo huomanneensa, että suurin osa hänen pitkissä parisuhteissa elävistä asiakkaistaan on unohtanut flirttailun ja viettelyn taidon. Niinpä Cooper kehittelee roolileikkiharjoituksia pareille. Cooperin mukaan on tärkeää, että pari voi unohtaa hetkeksi arkiset asiat, sillä ne voivat olla esteenä eroottiseen tilaan pääsemiselle.

5. Puolisoa varten pukeutuminen voi maksaa itsensä takaisin isosti

Seksiasiantuntija Celeste Hirschman toteaa, että usein seksiin ei tule valmistauduttua millään tavalla. Kun kuvittelette tapaavanne jonkun "uuden" ihmisen, saatatte inspiroitua panostamaan hieman enemmän. Seksikkäät alusvaatteet, parran trimmaus, uusi tuoksu tai uusi mekko – tai mitä muuta keksittekään. 

– Käyttäkää aikaa oikeasti riisuaksenne toisenne, nauttikaa jokaisesta uudesta kerroksesta sitä mukaa, kun se paljastuu. Pienet asiat voivat olla äärimmäisen kiihottavia, Hirschman vinkkaa.

6. Makuuhuoneen uudet mahdollisuudet avautuvat

Fleming muistuttaa, että pieni roolileikki on mahdollisuus kokeilla uusia asioita; sellaisia, joihin ette ole tottuneet. Kokeilkaa, miltä tuntuu antaa ja ottaa vastaan erilaisilla tavoilla. Jos leikitte, että kyseessä on "uusi" suhde tai "sivusuhde", kysykää sen varjolla, mitä toinen haluaa.

***

Lue myös:

    Uusimmat