50 vuotta täyttävä Tuomas Kyrö avaa Mielensäpahoittajan synnyn taustan – inspiraatio hahmoon tuli yllättävästä lähisukulaisesta
Mielensäpahoittaja on yksi kirjailija Tuomas Kyrön rakastetuimpia teoksia ja hahmoja.
Kesäkuun alussa 50 vuotta täyttävä kirjailija Tuomas Kyrö vieraili Huomenta Suomessa sunnuntaina 2. kesäkuuta pohtimassa pyöreiden täyttämisen merkitystä sekä yhden tunnetuimman hahmonsa Mielensäpahoittajan menestystarinaa.
MIelensäpahoittaja on kirjasarja, josta on tehty myös televisiosarja sekä elokuvia ja joka on syvästi suomalaisten rakastama. Kyrö itse kertoi olevansa yhä hämmentynyt sen menestyksestä.
– Tuosta yhdestä, pienestä sarjasta, jonka piti olla viiltävä välityö ja jolla piti saada vähän vaippoja lapselle, niin ollaan kohta siinä tilanteessa, että saadaan minulle vaippoja, Kyrö vitsaili.
– Se resonoi jollain tavalla kansassa, muillakin oli tämä havainto, olin vain se välikäsi, joka antoi luvan nähdä sen. Niin hirveästi tuli palautetta, että tuo on ihan minun isoisäni tai isoäitini, se puoliso joka nukkuu siinä vieressä. Se oli vähän sukupuoleton. Kyllähän sen esikuva on ollut myös isoäitini, eikä pelkästään se mies, jolle muutos maailmassa on hankalaa, Kyrö paljasti ohjelmassa.
Kyrö myönsi myös välillä tunteneensa väsymystä hahmon tarinan jatkamisen suhteen ja miettineensä, onko siinä enää ideaa. Tapa, jolla elokuvien tekijät, eri ohjaajat sekä nimihahmoa näytelleet edesmennyt Antti Litja ja sittemmin Heikki Kinnunen, ovat kerta toisensa jälkeen innostuneet Mielensäpahoittajan tarinasta ja tuoneet sen henkiin omalla tavallaan, on kuitenkin inspiroinut myös Kyröä.
Viime vuosina Kyrö on kuitenkin keskittynyt työssään tietokirjoihin, ja on julkaissut kirjat niin nyrkkeilijä Robert Heleniuksesta kuin vapaaehtoistaistelijasta Aleksi Lysanderista. Näiden töiden ja hetken hengähdyksen jälkeen hän huomasi kaipaavansa tutun hahmon pariin.
– Kyllä minun "safe space" on tuo Mielensäpahoittajan kirjoittaminen. Minulla on ainakin kaksi tarinaa vielä sisuksissani, joista toista kirjoitan nyt romaaniksi, joka ilmestynee ensi vuonna, ja kirjoitan näytelmää, joka tullee ulos 2026 tai 2027.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää