45 minuuttia: Olkiluoto 3:sta irtisanottu puolalainen pelkää kostoa perheelleen

Miehet työskentelivät Olkiluodon ydinvoimalan rakennustyömaalla. Väärennettyjä lounasseteleitä käytettiin työmaaruokalassa.
Olkiluodon ydinvoimalan rakennustyömaalla työskennellyt puolalainen sähkömies sai potkut liityttyään suomalaiseen ammattiliittoon.Lehtikuva
Julkaistu 17.04.2013 08:30(Päivitetty 19.06.2013 09:55)

Rakennusliiton mukaan ulkomaiset työntekijät vaikenevat alipalkkauksesta eivätkä uskalla liittyä ammattiliittoihin, koska pelkäävät työpaikkansa ja jopa perheensä turvallisuuden puolesta.

45 minuuttia -ohjelma sai kameran eteen puolalaisen sähkömiehen kertomaan työskentelystään Olkiluodossa. Mies työskenteli puolalaisen alihankkijan palkkaamana. Suomalaiseen sähköliittoon liittymisen jälkeen hän sai ensimmäisten liittoon liittyneiden joukossa potkut.

Sähkömiesten yhdyshenkilönä toiminut mies uskaltautui tv-haastatteluun, vaikka Puolassa asuva perhe uskoo joutuvansa pelkäämään kostoa haastattelun vuoksi.

Viime syksynä tuli ilmi bulgarialaisten maalareiden perheeseen kohdistunut uhka. Työeläke-lehti kertoi, että Olkiluodossa työskennelleet työntekijät olisivat maksaneet suojelurahaa 50 euroa viikossa. Työntekijät eivät suostuneet selvittämään asiaa omalla nimellään, koska Bulgariassa eläviä perheitä oli uhattu väkivallalla.

Ulkomaisen työvoiman alipalkkaus on rehottanut erityisesti Olkiluoto 3 -ydinvoimalan työmaalla, jossa työskentelee lähes 60 kansallisuutta.

Aiheesta lisää illan 45 minuuttia -ohjelmassa kello 20.05

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa