Suomi on Energiateollisuus ry:n mukaan ollut toistaiseksi Euroopan halvin sähkömaa tänä vuonna. Datakeskukset ja muut suurkuluttajat eivät uhkaa edullista sähköä.
Sähkö on Suomessa ollut tänä vuonna Euroopan edullisinta.
– Lukuun ottamatta Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan pieniä hinta-alueita, Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä täsmentää.
Viime vuonna Suomi oli kolmanneksi edullisin, Ruotsin ja Norjan jälkeen.
Edullinen sähkö ei ole katoamassa, sillä datakeskukset sekä muut suurkuluttajat eivät asiantuntijoiden mukaan nosta hintaa ainakaan merkittävästi.
– En olisi kovin huolissani sähkön hinnan noususta. Se, että Suomeen suunnitellaan näitä teollisia investointeja kertoo oikeastaan siitä, että nämä "investorit" näkee, että Suomessa on jatkossakin kilpailukykyinen sähkön hinta, kertoo kantaverkkoyhtiö Fingrid Oy:n yhteiskunta- ja viestintäyksikön päällikkö Mikko Heikkilä.
– Meillä on erinomaiset mahdollisuudet rakentaa uutta, puhdasta tuotantoa Suomeen. Meillä on ainakin tuhatkunta megawattia uusiutuvaa energiaa rakenteilla, Heikkilä jatkaa.
Energiayhtiöiden edunvalvontajärjestö Energiateollisuus ry on niin ikään luottavainen hyvään sähkötulevaisuuteen.
