Etelä-Karjalassa karkuteillä olleet biisonit palasivat kotiin

Biisoni LK
Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 17.06.2025 19:05

MTV UUTISET – STT

Reilun viikon omilla reissuillaan olleet biisonit palasivat kotiinsa Parikkalaan.

Etelä-Karjalan Parikkalassa karkuteille lähteneet biisonit ovat palanneet tänään kotiin, biisonien omistajan puoliso Katri Levänen vahvistaa STT:lle.

Helsingin Sanomien mukaan biisonien omistaja ampui biisoneista kolme kahden erämiehen avustuksella lauantaina.

Leväsen mukaan loput yhdeksän biisonia lähtivät viime yönä Etelä-Karjalasta Vaaran kylän seudulta kulkemaan kohti kotitarhaansa. Paluumatka oli noin 15 kilometriä.

12 biisonin lauma lähti liikkeelle Parikkalan Uukuniemeltä reilu viikko sitten.

Biisonien kotiinpaluusta uutisoi aiemmin muun muassa Helsingin Sanomat.

Lue myös: Kolme biisonia ammuttu Itä-Savossa

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet