Nelivuotias poika on hajottanut vahingossa pronssikautisen ruukun Hecht-museossa Haifassa Israelissa. Museon johtajan käytös yllätti tapahtunutta säikähtäneen perheen.
Vähintään 3 500 vuotta vanha pronssikautinen ruukku koristi Israelin Haifassa sijaitsevan Hecht-museon sisäänkäyntiä – kunnes nelivuotias lapsi rikkoi sen vahingossa aiemmin tällä viikolla. Ruukku oli ollut erityisen harvinainen juuri siksi, että se oli niin ehyt.
Ruukun arvioidaan olleen peräisin ajalta ennen Raamatun kuninkaita Daavidia ja Salomonia.
– Ensireaktioni oli kieltäminen, pojan isä Alex kommentoi brittilehti The Guardianille.
– En voinut uskoa, että poikani teki sen.
Utelias poika halusi kurkistaa purkin sisään
Poika oli isän mukaan ollut utelias näkemään, oliko purkin sisällä mitään. Purkin uskotaan olleen tarkoitettu elintarvikkeiden, kuten viinin ja oliiviöljyn, kuljetukseen.
Koska museolla on perinteisesti ollut tapana tehdä esineistään mahdollisimman helposti lähestyttäviä ja välttää lasivitriinejä ja esteitä, nelivuotias pystyi tarttumaan purkkiin.
– Hän veti purkkia hieman... ja se kaatui ja putosi, isä kertoi.
Pelästynyt poika alkoi itkeä. Hänen vanhempansa puolestaan katselivat lattialle hajonneita palasia ja miettivät, miten tilanne olisi parasta hoitaa.
– Aluksi olin shokissa, isä Alex kommentoi.
– Sitten olin hieman vihainen pojalleni.
"Reagoimme asiaan sen mukaisesti"
Kun Alex ja hänen vaimonsa olivat rauhoittaneet lapsen, perhe lähestyi The Guardianin mukaan vartijaa myöntääkseen tapahtuneen.
He eivät kuitenkaan osanneet odottaa sitä, mitä seuraavaksi tapahtui.
– Sen sijaan, että museon henkilökunta olisi määrännyt sakkoja tai rangaistuksia, he kutsuivat meidät käymään uudelleen, Alex sanoi.
Tällä kertaa vierailuun sisältyisi järjestetty kiertoajelu, jolla haluttiin vielä "makeuttaa" perheen aiempaa kokemusta museossa, museon johtaja Inbal Rivlin sanoi lausunnossaan.
– On tapauksia, joissa näyttelyesineitä vahingoitetaan tahallisesti, ja tällaisiin tapauksiin suhtaudutaan erittäin vakavasti. Tällä kertaa tilanne ei kuitenkaan ollut tällainen. Ruukku vahingoittui vahingossa museossa vierailleen nuoren lapsen toiminnan takia, ja reagoimme asiaan sen mukaisesti.
Ruukku korjataan
Museo on jo alkanut työskennellä konservoinnin asiantuntijan kanssa korjatakseen ruukun.
Rivlinin mukaan esineen toivotaan olevan kunnostettu ja takaisin paikoillaan, kun perhe palaa museoon viikonloppuna.
Museon mukaan henkilökunta pohtii vielä sitä, asetetaanko ruukku takaisin näytteille sellaisenaan vai suojataanko se nyt aiempaa paremmin.
Lue myös: Viekas voro kähvelsi maalauksen galleriasta keskellä päivää – luultiin gallerian työntekijäksi
Helposti lähestyttävä museo
The Reuben and Edith Hecht Museum sijaitsee Haifan yliopiston alueella. Sinne on vapaa pääsy.
Museon vanhimmat esineet ovat peräisin kalkoliittiselta kuparikaudelta eli vuosilta 5 000–3 300 ennen ajanlaskun alkua.
– Museo uskoo, että arkeologisen löydön kokeminen ilman esteitä on erityisen viehättävää, Rivlin sanoo.
– Ja huolimatta harvinaisesta tapauksesta purkin kanssa, Hecht-museo jatkaa tätä perinnettä.
Uusimmat
-
05:19
Vapautuuko Turun terroristi vuonna 2029? Asianajaja ei tähän usko
-
05:11
Israel teki valtavan iskun Beirutiin
-
05:00
Israel iski Länsirannan Tulkarmin pakolaisleirille – 18 kuollut
-
05:00
Hallitus yrittää yhtenäistää tänään ulkopolitiikan linjaa – kiistakysymykset syyniin presidentin johdolla
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
Lataa lisää