Mainos

36-vuotias nainen heitti kihlasormuksensa vahingossa pois – jätehuollon työntekijöiltä liikuttava ele

1:34
Videolla kerrotaan miehistä, joka löysi ravintolassa osteristaan helmen.

Brittiläinen Jo heitti vahingossa siivouksen yhteydessä pois yli 3000 puntaa maksaneen kihlasormuksensa. Jätehuollon työntekijät pelastivat kallisarvoisen aarteen, kertoo muun muassa Metro-sivusto.

Ison-Britannian Walesissa asuvalla Jo Carterilla oli tapana pitää 3000 punnan, noin 3440 euron arvoista kihlasormustaan kynttilän ympärillä kylpyhuoneessa. Tapa kostautui, sillä erään kerran siivotessaan hän heitti myös kyseisen kynttilän menemään. Samalla lensi roskiin myös sormus.

Sormusta etsittiin satojen roskapussien joukosta

36-vuotias nainen hätääntyi tajutessaan erehdyksensä ja kertoi asiasta miehelleen Craigille, joka ilmoitti asiasta paikalliselle jätehuollosta ja kierrätyksestä vastaavalle taholle. Seuraavana päivänä kaksi työntekijää sai tehtäväkseen käydä läpi satoja roskapusseja ja etsiä sormuksen.

Craig oli myös mukana etsinnöissä, jotta oikea pussi löytyisi helpommin. Kolmikon vaivannäkö palkittiin, sillä 45 minuutin kuluttua Craig huomasi tutunnäköisen roskapussin, minkä jälkeen Rhys ja Darren repivät sen auki ja löysivät kallisarvoisen rinkulan.

Jo hyvin kiitollinen työmiesten avusta

Jo kertoo Metro-sivustolle olevansa hyvin helpottunut.

– Tuolla sormuksella on valtavasti tunnearvoa. Lisäksi se on kallis eikä sitä ole vakuutettu.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jo kiittelee työmiehiä avusta.

– Miten hienossa yhteisössä me elämmekään! Kiitos Rhys ja Darren!

Rhys ja Darren saivat kiitoksia myös paikalliselta kaupunginvaltuuteltulta.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja