3-vuotias teki jäätävän pilan vanhemmalleen: "Hän todella höynäytti minua"

Taaperon käytännönpila meni täydestä.

Parhaat pilat tehdään täysin odottamatta, ja kuka odottaisi 3-vuotiaansa onnistuvan vaativassa käytännönpilassa? Eräs 3-vuotias tyttö teki sen – vieläpä niin täydellisesti, että hänen vanhempansa pelästyi oikeasti.

3-vuotias oli Reddit-sivustolle biglettuce-nimimerkkiä käyttävän käyttäjän toimesta jaetun kuvan ja tekstin mukaan tullut vanhempansa luo kertomaan, että oli satuttanut varpaansa. Ei liene ihme, että vanhempi pelästyi nähdessään tämän:

– 3,5-vuotiaani tuli luokseni ja kertoi satuttaneensa varpaansa. Se on viinirypäleen pala. Hän todella höynäytti minua, tilanteessa säikähtänyt vanhempi kirjoitti kuvan yhteydessä.

Pila on vaikuttava, sillä se on vaatinut uskomatonta järkeilyä pieneltä lapselta. Tämän on täytynyt repiä rypäleen kuori irti, ja asetella se varpaan päälle esittämään veristä haavaa.

Kuva on saanut lukuisia kommentteja alleen. Adventuregalley-niminen käyttäjä innostui kertomaan myös oman tarinansa.

– Tyttäreni tuli tänä viikonloppuna sanomaan, että "Isä, käsivartesi ovat kuivat, tarvitset voidetta." Hän puristi sitten voidetta käsiini. Kun hieroin sitä käsivarsiini, tajusin, että jokin oli pielessä. Kävi ilmi, että pieni riiviöni oli korvannut voiteen pullollisella liimaa. Olin todella vaikuttunut tästä pilasta, isä kirjoittaa.

Lähteet: Someecards, Reddit

***

Lue myös:

    Uusimmat