3-vuotias sai lukittua itsensä pyykkikoneeseen, joka käynnistyi: "Hän kirkui, mutta häntä ei voinut kuulla"

Lindsey McIver varoittaa muita vanhempia onnettomuudesta, joka melkein vei hänen kolmevuotiaansa hengen.

Aluksi Lindsey McIver ei halunnut jakaa tarinaansa muiden kanssa. Lindsey arvasi, että häntä, pienen lapsen äitiä, syyllistettäisiin kotona tapahtuneesta onnettomuudesta, jonka muisteleminen on perheelle edelleen vaikeaa.

Perhe osti uuden pesukoneen

Kaikki alkoi pyykeistä.

Amerikkalaisen Lindseyn perheen pesukone oli hajonnut, joten Lindseyn aviomies kävi ostamassa heille uuden, edestä ladattavan pesukoneen.

– Vietimme illan asentamassa sitä lapset jaloissamme. Sanoimme heille useita kertoja, etteivät he saisi koskea koneeseen. He kaikki vastasivat "ok", Lindsey muistaa Love What Matters -sivustolla.

Video: Näin elvytät lasta! (Artikkeli jatkuu videon alla.)


Aamu alkoi karmivalla tavalla

Seuraavana aamuna Lindsey heräsi siihen, että perheen nelivuotias itki lohduttomasti. Lapsi huusi niin, että sai tuskin henkeä.

– Kun yritin ymmärtää, mitä hän sanoi, aviomieheni ryntäsi ylös sängystä ja alakertaan. Silloin tajusin sen. Poikani sanoi: Kloe. Sisällä. Pesukoneessa.

Kone oli päällä ja täyttymässä vedellä

Lindsey ryntäsi miehensä perään. Kellarissa perheen 3-vuotias tytär, Kloe, istui pesukoneessa, joka oli lukittunut ja ilmatiivis. Kone oli päällä ja täyttymässä vedellä.

– Hän kirkui, mutta häntä ei voinut kuulla.

Lindsey miehineen sai koneen pois päältä ja lapsen ulos koneesta. Kloe oli saanut muutaman kuhmun ja kastunut, mutta hän oli muuten kunnossa.

– Julkaisen tämän, koska voin rehellisesti sanoa, ettemme ymmärtäneet tämän koneen aiheuttamaa vaaraa. Yllätymme jatkuvasti kaikista uusista, kekseliäistä keinoista, joilla lapsemme yrittävät kuolla. Ja tämä oli todellakin jotain uutta, Lindsey sanoo.

Käytä aina lapsilukkoa!

Perhe ei ollut vielä käyttänyt konetta tai tutustunut kaikkiin sen ominaisuuksiin. He löysivät laitteesta lapsilukon, joka estää konetta käynnistymästä. Muita hän kehottaa käyttämään samaa ominaisuutta.

– Ymmärrän, että on tapoja, joilla olisimme voineet estää tämän, Lindsey sanoo.

Hän kuitenkin huomauttaa, että onnettomuudet ovat juuri sitä: onnettomuuksia, siis vahinkoja.

– Äidin häpäiseminen ei auta ketään. Meidän täytyy olla avoimia ja rehellisiä virheistämme, jotta voimme auttaa toisiamme pitämään lapsemme turvassa. Ja usko, kun sanon, että se toinen (syyllistämäsi) äiti syyttää jo itseään aivan tarpeeksi.

Lue myös:

    Uusimmat