Mainos

23 vuotta taksia ajanut Jani hämmästelee taksikuskiksi haluavien paikallistuntemusta: "Pitäisi edes löytää rautatieasema"

2:11

Trafi on myöntänyt heinäkuun alussa reilut pari sataa taksinkuljettajan lupaa. Hakijoista yli 40 prosenttia on reputtanut paikallistuntemuskokeessa.

 – Teoriakokeita on suoritettu noin 260 ja siinä hylkäysprosentti on ollut 25-30. Paikallistuntemuskokeita on tehty vajaat 300 ja siinä hylkäysprosentti ollut 42, kertoo osastopäällikkö Kimmo Pylväs Trafista

Pylvään mukaan yksi syy korkeaan hylkäysprosenttiin on se, että ihmiset tulevat kokeilemaan onneaan.

– Porukka saattaa tulla kokeilemaan näihin kokeisiin. Ei ole valmistauduttu tarpeeksi hyvin, kun ei ole pakollista koulutusta, pohtii Pylväs.

Paikallistuntemuskoe ei ole enää niin yksityiskohtainen, mutta pääväylät pitää kuitenkin osata.

– Pitää kuitenkin hahmottaa, minne päin pitää lähteä. Vaikka kuinka on navigaattoreita käytössä, niin reitin valintaan ja myös hintaan vaikuttaa, että osataan sentään lähteä oikeaan suuntaan, toteaa Pylväs.

"Ei löydetä osoitetta eikä mitään"

23 vuotta taksia Helsingissä ajanut autoilija on ihmeissään seurannut uusien kuljettajien huonoa paikallistuntemusta.

–  Kun olen nykymenoa seurannut, niin hämmästyttää, että vain 42 prosenttia on hylätty paikallistuntemuskokeessa. Pitäisi edes löytää rautatieasema, mutta ei välttämättä sekään onnistu, ihmettelee autoilija Jani Wallenius Lähitaksista.

Wallenius kertoo kuulleensa asiakkailta samanlaisia kokemuksia.

– Asiakkaat on kertoneet, että ei löydetä osoitteita eikä muita. Minä opiskelin aikoinani katuja puhelinluettelon kartasta koetta varten. Neuvottelen lähtiessä, mitä reittiä ajetaan, jos on olemassa vaihtoehtoja. Parempi niin kuin vasta määränpäässä, lisää Wallenius.

Yksi selitys huonoon paikallistuntemukseen, on koetta järjestävän Ajovarman mukaan se, että paikallistuntemuksen voi suorittaa esimerkiksi Kuhmossa ja ajaa taksia Helsingissä, sillä lupa on voimassa koko maassa.

– Taksinkuljettaja voi siirtyä sinne, minne haluaa ja ajaa siellä taksikyytejä. Tällöinhän ei tietysti voidaan millään tavalla arvioida sitä, onko paikallistuntemusta vai ei, toteaa toimitusjohtaja Hannu Pellikka Ajovarma Oy:stä

Eläkkeeltä taksinkuljettajaksi

Hotelli-ja ravintola-alalta eläkkeelle jäänyt Kari Heikkinen on ollut taksinkuljettajana TaksiHelsingissä vasta neljä päivää. Kokeesta hän selviytyi opiskelemalla karttaa omatoimisesti kotonaan keittiönpöydällä.

– Paikat ovat löytyneet tähän mennessä hyvin. Mielestäni koe ei ollut helppo, mutta ei liian vaikeakaan. Opiskelin kotikaupungin Helsingin katuja keittiönpöydän ääressä tutkien karttaa, sanoo Heikkinen.

Heikkinen myöntää, että paikallistuntemuksessa hänelläkin oli aukkoja.

– Täytyy olla rehellinen, minäkin töppäsin pari kertaa paikallistuntemuksessa, mutta nyt se on hallussa. Minulle oli vaikea kaupungin itäpuoli, mutta länsiosa ja keskusta menivät ihan hyvin, lisää Heikkinen.

Heikkinen mukaan asiakas on aina oikeassa reitin valinnassa, mutta kuljettaja voi nätisti sanoa omankin mielipiteensä.

– Minulla on hyvä työnantaja ja tienaan ihan kohtuullisesti tässä. Olin jo liian kauan eläkkeellä, naurahtaa 67-vuotias Heikkinen tyytyväisenä palattuaan taas työelämään uuteen ammattiin.

Heikkinen kertoo saaneensa taksiluvan viideksi vuodeksi.

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.