22-vuotias Angelica kävi kuoleman porteilla – miksi Suomessa on niin hankalaa saada akuuttia apua mielenterveysongelmiin?

"Jannea"on kiusattu ala-asteelta lähtien – ilkeilyt johtivat vakaviin mielenterveyshäiriöihin 2:53
"Jannea" on kiusattu ala-asteelta lähtien – ilkeilyt johtivat vakaviin mielenterveyshäiriöihin. Katso Jannen koskettava tarina.

Vuosittain lähes 800 suomalaista tekee itsemurhan.

Koko maailmassa tehdään tilastojen mukaan yli 800 000 itsemurhaa joka vuosi. Se on toiseksi yleisin kuolinsyy 15-29-vuotiaiden keskuudessa liikenneonnettomuuksien jälkeen.

Oululainen Angelica, 22, kävi hyvin lähellä itsemurhaa joulukuussa 2018. Silloin nuoren naisen elämässä oli meneillään erityisen vaikea vaihe. Hän meni hädissään psykiatrisen osaston päivystykseen.

– Vakuutin kahdelle hoitajalle ja lääkärille, että asiani eivät ole hyvin ja että tarvitsen hoitoa. Selitin heille, että minulla on itsemurha-ajatuksia ja haluan satuttaa muita ihmisiä. Olin pakannut laukunkin mukaan ja olin valmis jäämään osastolle.

Angelican mukaan hänen hätäänsä ei kuitenkaan otettu tosissaan.

– Toinen hoitajista pyöritteli minun puhuessa silmiään ja toinen vilkuili koko ajan kelloa. Näin myös lääkäristä, ettei hän suhtautunut tilaani vakavasti.

Vastaanotolla oli mukana myös Angelican avopuoliso, joka oli yhtä lailla pöyristynyt hoitohenkilökunnan välinpitämättömästä suhtautumisesta. Lopulta Angelica koki olonsa niin epämukavaksi, että katsoi parhaaksi lähteä pois päivystyksestä, jossa hän ei saanut minkäänlaista ymmärrystä tai hoitoa.

– Sen jälkeen en ole mennyt lähellekään sitä päivystystä, vaikka välillä olisi ollut tarvetta. Mitä järkeä on mennä sinne, jos minut nauretaan pihalle eikä hätääni oteta tosissaan?

Pahin skenaario lähellä

Angelican nuoruus oli kaukana ruusuisesta, sillä hän on kärsinyt mielenterveysongelmista teini-ikäisestä asti. Peruskoulussa Angelicalla todettiin keskivaikea masennus ja ahdistuneisuutta, myöhemmin BPD eli epävakaa persoonallisuushäiriö.

Joulukuussa 2018 olisi saattanut käydä todella huonosti, jos Angelica ei olisi pikaisesti saanut sovittua tapaamista psykoterapeuttinsa kanssa.

– En uskalla edes miettiä pahinta, mitä olisi tapahtunut, jos hän ei olisi suostunut näkemään minua.

Angelica on käynyt samalla psykoterapeutilla viisi vuotta ja on todella kiitollinen häneltä saamastaan avusta.

Mielenterveyden keskusliiton valtakunnallisen neuvontapuhelimen kuntoutusneuvoja Mirva Laine kertoi MTV:lle kuukausi sitten, että mielenterveyshoidon suurin puute piilee juurikin siinä, ettei akuuttia apua ole helposti saatavilla.

– Joskus jo tunti tuntuu soittajasta niin pitkältä, ettei hän jaksa edes hengittää. Niin kyllä sellaisessa tilanteessa viikon päähän sovittu lääkäriaika on ihan yhtä tyhjän kanssa. Nopeaa apua pitäisi tarvittaessa olla saatavilla heti, ei ensi kuussa tai pyhien jälkeen, Laine pohti.

Laineen mukaan asiat monesti ratkeavat, kun puututaan ongelmiin jo varhaisessa vaiheessa.

– Kun ihmiselle tulee se tunne, että joku välittää, se on erittäin tärkeää.

112 auttoi

Vuosia mielenterveysongelmien kanssa paininut Angelica ei ymmärrä, miksi akuuttia apua ei ole saatavilla juuri silloin, kun sitä todella kaipaa. Kerran hän on joutunut soittamaan jopa hätäkeskukseen koska ei enää keksinyt muuta keinoa.

– Hätäkeskuksessa minut saatiin puhuttua ulos siitä, että olisin tehnyt itselleni jotain.

Vaikka Angelicalla on useita diagnooseja ja hän on ollut monta kertaa hoidossa psykiatrian nuoriso-osastolla, apua ei siitä huolimatta ole käden ulottuvilla. Hän on myös kokenut joidenkin hoitajien käytöksen tylyksi ollessaan osastolla.

– Ystävystyin vuosia sitten erään tytön kanssa ollessani hoidossa, mutta hoitaja oli sanonut tytölle, ettei minuun saa tutustua, koska olen ihan sekaisin. Mielestäni hoitajat eivät saisi puhua mielenterveyspotilaista tuohon sävyyn.

Nykyään Angelica on hoidossa toisessa paikassa ja on ollut kohtalaisen tyytyväinen siihen. Hän tuntee itsensä onnekkaaksi, sillä paikkaan on todella pitkät jonot ja lähetettä on vaikea saada.

Elämä näyttää huomattavasti paremmalta kuin reilu vuosi sitten päivystyksen odotuspenkillä. Angelica on kihloissa ja opiskelee viimeistä vuotta tarjoilijaksi.

– Välillä palaan muistoissani joulukuuhun 2018 ja kuvittelen, etten olisikaan saanut apua.

Angelica ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään yksityisyytensä suojaamiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat