Yhden vangin väite vei vartijan käräjille

Oikeudenkäynti oli hyvin erikoinen.

Yleensä vankilapahoinpitelyt eivät päädy oikeussaliin, kun hakattu itsekin kiistää pahoinpitelyn ja kertoo vaikkapa vammojen aiheutuneen kompastumisesta portaissa. Nyt oli toisin ja syytteessä oli kahden vangin lisäksi vanginvartijakin, joka syyttäjän mukaan oli yllyttänyt hakkaamaan uhrin.

Jutun puitteetkin olivat melkoiset. Monesti mediaa kiinnostavissa jutuissa syytetty tai syytetyt ovat vangittuja ja heidät tuodaan vartijan saattamina sivuovesta. Nyt syytetyt tulivat pääovesta ja asianomistaja eli uhri sivuovesta virkamiehen saattamana.

Kyse oli 21. maaliskuuta 2014 Helsingin vankilassa sattuneesta pahoinpitelystä, jonka uhri oli 1980-luvulla kolme ihmistä Ruotsissa tappanut Juha Valjakkala, nykyisin Nikita Bergenström.

Ahdas sali täyttyi viimeistä paikkaa myöten, koska vanginvartijalla oli puolenkymmenen miehen tukiryhmä vapaavuorolta. Tavallisesti tukijoukkoja on nähty vain jengiläisiltä, tai toisinaan poliiseilta, mutta nyt siis myös vanginvartijoilta.

Syytettyjä ja tukijoukkoja oli vaikea erottaa ilman virkapukuja toisistaan. Lihaksikkaita ja tatuoituja kyrmyniskoja. No, oli muutama normaali suomalaismieskin orastavalla kaljamahalla.

Paikalla oli kyllä jengiläinenkin, sillä yhtä syytettyä avusti juristiksi lukenut moottoripyöräjengiläinen. Hänet erotti siististä tummasta puvusta.

Naispuolisella syyttäjällä puolestaan oli oli musta jakkupuku ja korpinmustat hiukset. Joku tukiryhmästä viittaisi ohimennen tauolla Aku Ankka-lehden Milla Magiaan. Tai niin olin ainakin kuulevinani.

Tähtitodistaja

Juttu nivoutui siihen oliko Valjakkala pahoinpidelty heti sen jälkeen kun hänet siirrettiin Sörkan itäisellä vankiosastolla eristyssellistä kakkoskerrokselle. Valjakkala oli itse sitä mieltä, että useamman vartijan täytyi olla järjestelyissä mukana ja, että hänen oma käytöksensä oli aiheuttanut sen.

Valjakkala oli eristyksissä yötolkulla kolistellut selliään ja sotkenut sen ulosteella.

Syyttäjän näyttö perustui lähinnä puheisiin.

Pahoinpitelyt eivät olleet tallentuneet valvontakameroihin, mutta silti salissa katsottiin minuuttikaupalla videoita. Niistä yritettiin tehdä johtopäätöksiä siitä mitä kameroiden katveessa mahdollisesti tapahtui.

Erikoisena voi pitää myös sitä, että pahoinpitely tapahtui kahden vankiosaston välissä portaikossa suoraan peililaseilla varustetun vartijakopin edessä. Vartijaa siellä ei ollut, vaan hän oli vähää aiemmin lähtenyt sattumalta jumppatunnille.

Valjakkalaa lyötiin kerran ja potkaistiin kylkeen. Lyöjästä uhrilla ei ollut käsitystä, mutta potkaisijan hän nimesi alakerrasta tulleeksi ulkomaalaisen näköiseksi putsarivangiksi. Molemmat syytetyt näkyivät videolla.

Vartija taas linkkautui pahoinpitelyyn yhden romanivangin kertoman perusteella. Sivuovesta saliin tuotu ”tähtitodistaja” oli pelokas, eikä olisi halunnut todistaa lainkaan.

Kuuleminenkin takkusi.

– Mitä havaintoja teillä on tapahtumista 21. maaliskuuta 2014? syyttäjä kysyi.

– Ei oikeastaan mitään, mies sanoi hyvin hiljaisella, mutisevalla äänellä.

Lopulta salissa päädyttiin lukemaan esitutkintakertomuksia, jotka mies kyllä vahvisti.

Poliisikuulustelussa vanki oli kertonut kuinka oli kuullut puhelimessa olleessaan vartijan käskeneen kahta kurditaustaista putsaria pahoinpitelemään Valjakkalaa.

Todistaja oli kertonut sen tapahtuneen pahoinpitelyä edeltävänä päivänä, mutta yllytyksestä syytetty vartija ei ollut kyseisenä päivänä töissä. Se olikin saattanut tapahtua samana päivänä kuin pahoinpitely.

Vankilan puhelintiedoista ei myöskään löytynyt romanivangin kertomukseen sopivaa soittoa, mikä sai syyttäjän puolestaan toteamaan, että vartijat olivat voineet poistaa merkintöjä tai jättää niitä kirjaamatta.

Salissa kuultiin myös vankilan turvallisuudesta vastannutta esimies, joka piti romanivangin kertomusta ”aika totuudenmukaisena”. Edelleen Sörkassa työskentelevä esimies totesi, että hän pystyi ”aika varmuudella” sanomaan, että vankien puheluita jäi vanhassa järjestelmässä kirjaamatta.

Oikeudenkäynti eli ja kimpoili niin, että välillä syyttäjäkin äityi noitumaan jollekin kummallisuudelle hörähtäneelle tukijoukolle: - Yleisö pysyy sitten ainakin ihan hiljaa.

Todistaja kumosi kaiken

Vielä kummallisemman piirteen juttu sai päivän viimeisen puolustuksen todistajan myötä.

Hän oli työskennellyt osaston ykköskerroksen vartijana. Pahoinpitely tapahtui siis toisessa kerroksessa.

Vartija kuvasi, että tekijäksi syytetty putsari oli ollut hetkeä ennen pahoinpitelyä ykköskerroksen keittiössä, eikä voinut missään nimessä olla tekijä. Hän olisi nähnyt, jos putsari olisi rynnännyt valvontakopin ohi toiseen kerrokseen pahoinpitelemään Valjakkalan.

Naputatteko te kaikki vartijat kopissa herkeämättä ja katsotte portaisiin? Valjakkalan avustaja kysyi.

– Kyllä.

Miten te muistatte kaiken?

– Muistan sen hetken.

Syyttäjä otti esiin poliisikuulustelun, jossa vartija oli käyttänyt putsarin olinpaikasta sanamuotoa ”taisi olla”.

– Olen varma nyt.

Ihmettelen sitä miksi allekirjoitatte kuulustelukertomuksen, jossa epätäsmällisyyksiä?

Todistaja kertoi, että kuulustelua oli korjattu viisi kertaa. – En siinä tilanteessa tajunnut, että sanamuoto voisi olla näin olennainen.

Valvontakameranauhojen mukaan putsari oli kuitenkin jossain vaiheessa päätynyt yläkertaan. Vartija arveli, että se oli sen jälkeen kun pahoinpidelty Valjakkala oli tullut alakertaan ja hänet oli viety eristyksiin.

Kamerat tarpeen

Käräjäoikeus aikanaan ratkaisee mihin kertomuksiin ja todistajiin se uskoo, mutta tapaus osoittaa selkeästi kaksi seikkaa.

Jos uskoo vartijan yllyttäneen vangit pahoinpitelyyn, niin tapaus kertoo että miten vaikea on todistaa pahoinpitely niinkin valvontakameroitetussa ympäristössä kuin vankila. Ihmisten väliset suhteet perustuvat kuitenkin valtaan ja pelkoon.

Toisinpäin ajateltuna voi todeta, että tällaisilta syytteiltä puolustautuminen on vähintään yhtä vaikeaa. Tässäkin vartijan syytteet perustuivat yhden vangin kertomaan ja turvaesimiehen tulkintaan siitä.

Helsingin poliisi on kokeilemassa henkilökohtaisia valvontakameroita poliisimiehille juuri epäselvien tilanteiden varalta. Ne olisivat tarpeen vankilaympäristössäkin.

Tässä tapauksessa niistä olisi saatu selville varsin tarkkaan kuka milloinkin oli missä, joka taas auttaisi ratkaisemaan sitä kenen kertomus on uskottava.

Osoitti juttu kolmannenkin seikan. Sörkan vankilan työilmapiiri ei taida olla niin sanotusti parhaassa iskussa.