16-vuotias poika kävi nukkumaan kuulokkeet korvissaan – menehtyi sähköiskuun
16-vuotias poika menehtyi Malesiassa kuulokkeiden ja viallisen latauspiuhan aiheuttamaan sähköiskuun. Tapaus on jo neljäs tänä vuonna, uutisoi Vice.
16-vuotias poika kuoli kuulokkeidensa kautta saamaan sähköiskuun viime viikon maanantaina Malesiassa. Mohd Aidi Azzhar Zahrin oli nukkuessaan kuunnellut musiikkia kuulokkeista, jotka olivat kytkettyinä latauksessa olevaan puhelimeen.
Pojan löysi hänen äitinsä perheen kotoa Rembausta yhden maissa. Äiti oli jo aamulla huomannut poikansa makaavan lattialla, mutta luuli tämän nukkuneen, joten lähti töihin.
Iltapäivällä äiti palasi kesken päivän kotiin tarkistamaan poikansa tilanteen. Mohd makasi edelleen samassa asennossa, ja oli tunnusteltaessa kylmä.
Hänen korvastaan valui verta.
Katso alla olevalta videolta kätevä niksi, jonka avulla kuulokkeet eivät mene enää koskaan solmuun. (Artikkeli jatkuu videon alla.)
Sähköiskun aiheutti mahdollisesti rikkinäinen latausjohto
Kuolinsyytutkinnassa ei löytynyt mitään muita vaurioita Mohdin kehosta kuin muutama palovamma hänen vasemmassa korvassaan. Ruumiinavauksessa vahvistui, että kuolinsyy oli sähköisku.
Yahoo Newsin mukaan Mohdin veli myös kertoi saaneensa pienen sähköiskun koskiessaan puhelimen latausjohtoa. Tämä viittaisi siihen, että johto on mahdollisesti ollut viallinen tai rikkinäinen.
Puhelimen mallia tai laturin alkuperää ei olla vahvistettu.
Jo kolme muuta samanlaista tapausta tänä vuonna
Mohd ei ole ainoa, joka on kuollut tänä vuonna kuulokkeista saadun sähköiskun seurauksena. Tapauksia on raportoitu jo kolme aikaisemmin.
Esimerkiksi 17-vuotias brasilialainen opiskelija Luiza Pinhero löydettiin samalla tavalla menehtyneenä kodistaan kuulokkeet korvissaan ja puhelin latauksessa helmikuussa. Kuolinsyyksi uskottiin myös sähköiskua, sillä puhelin oli sulanut.
Kaksi muuta kuolintapausta sattuivat Intiassa.
Tapausten yhteydessä on jälleen muistutettu varmistamaan, että laturit täyttävät laatustandardit ja turvallisuusvaatimukset. Jos tuotteita tilaa kaukomailta kautta, olisi turvalisuusvaatimuksiin todella tärkeä tutustua.
Lähteet: Vice, New Straits Times, Yahoo News
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää