Muistatko, millaisia puhelinten perustoiminnoiksi nykyisin luettavia ominaisuuksia aivan ensimmäisestä iPhonesta puuttui vuonna 2007?
Sunnuntaina 9. tammikuuta 2022 tuli kuluneeksi tasan 15 vuotta siitä, kun Applen silloinen toimitusjohtaja Steve Jobs esitteli ensimmäisen sukupolven iPhonen. Sitä ei koskaan myyty Suomessa, vaan ensimmäinen meidän markkinoillemme saapunut iPhone oli vuonna 2008 julkaistu iPhone 3G.
Vaikka kukaan tuskin pystyi arvaamaan millaiseen suosioon teknologiajätin ensimmäisetkin puhelimet tulisivat nousemaan, oli alkuperäinen iPhone huomattavasti nykyisiä älypuhelimia yksinkertaisempi laite. Jotkin asiat ovat säilyneet pitkälti muuttumattomina, mutta olemme oppineet pitämään itsestäänselvyyksinä monia sellaisia ominaisuuksia, joita ei ensimmäisen sukupolven iPhonesta löytynyt.
MacRumors on listannut artikkelissaan 15 toimintoa, jotka ovat tulleet Applen puhelimiin vasta ensimmäisen iPhonen jälkeen; osa vähän aiemmin, osa vasta paljon myöhemmin.
