13-vuotiaan pojan kuolema on järkyttänyt koulukavereita, Viherlaakson koulussa tarjotaan keskusteluapua – "Ihana ja suloinen oppilas on poissa"

Lauantaina kadonnut 13-vuotias poika löydettiin eilen kuolleena maastosta Espoon Karakalliossa. Poika ei saapunut lauantai-iltana kotiin eivätkä omaiset saaneet häneen yhteyttä. Poliisi tiedotti tänään, että asiassa ei epäillä rikosta.

Kuollut poika kävi Espoon Viherlaakson koulua. Koulun oppilaille on järjestetty keskusteluapua järkyttävän tapahtuman vuoksi.

Koulun rehtori Kirsti Kupiainen kertoo, että viesti 13-vuotiaan oppilaan kuolemasta tavoitti hänet sunnuntaina.

– Nuoren ihmisen kuolema on aina järkyttävä tieto. Viestin saamisesta lähtien olen tehnyt paljon töitä sen eteen, että koulumme oppilaat saisivat tarvitsemansa tuen ja keskusteluavun, Kupiainen kertoo.

Surullinen ja järkyttynyt tunnelma

Rehtorin mukaan tunnelma on ollut koulussa järkyttynyt ja surumielinen. Oppilaan kuolema on koskettanut myös opettajia.

– Menehtynyt oppilas tunnettiin ihanana ja suloisena, tavallisena nuorena, Kupiainen luonnehtii.

Koulussa keskusteluapua tarjoavat oppilashuoltohenkilöstö ja seurakunnan työntekijät. Aamupäivän tunneilta on varattu aikaa keskustelulle.

– Tahdomme luoda kouluun turvallisen ilmapiirin. Meidän tehtävämme on välittää nuorille viesti siitä, että me koulun henkilökuntana olemme läsnä ja pahan olon tunteista saa puhua.

Luokissa tapahtuvissa keskusteluissa käydään läpi tietoja, joita oppilailla tapahtumista jo on.

– Me tiedämme tapahtumista yhtä paljon kuin muutkin tällä hetkellä. Keskustelutilaisuuksissa kerrataan tapahtuman tämänhetkinen faktatieto. Samalla pyritään katkaisemaan huhupuheilta siivet ja ohjeistetaan olemaan levittämättä vahvistamatonta tietoa.

Arki auttaa surussa

Rehtori kertoo, että suru-uutinen muuttaa koulun jouluviikon suunnitelmia jonkin verran.

Keskiviikoksi on varattu aikaa kuolleen lapsen muistotilaisuudelle, joka järjestetään yhteistyössä paikallisen seurakunnan kanssa. Myös menehtyneen lapsen vanhemmilta on kysytty toiveita muistotilaisuuden sisällöstä.

– Tänään oppilaiden kanssa puhutaan surusta ja siitä, kuinka jokaisella on oikeus surra tapahtumaa omalla tavallaan.

Koulu tarjoaa keskusteluapua vielä tarvittaessa myöhemminkin. Tukea saavat halutessaan myös koulun oppilaiden vanhemmat.

– Myös vanhemmat voivat olla keskusteluavun tarpeessa, sillä lapsen ystävän poismeno voi järkyttää vanhempiakin.

Tapahtumista huolimatta rehtori Kupiainen toivoo, että koulu voi palata normaaliin arkeen pian.

– Arjessa toimiminen auttaa surevaa ja on yksi parhaimmista selviytymiskeinoista. Siksi on tärkeää, että voimme palata pian takaisin koulun normaaliin arkeen.

Rehtorin kommenteista uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat