USA 2013. Ohjaus: Steve McQueen. Käsikirjoitus: John Ridley, Solomon Northupin kirjan pohjalta. Tuotanto: Dede Gardner, Brad Pitt. Kuvaus: Sean Bobbitt. Leikkaus: Joe Walker. Pääosissa: Chiwetel Eijofor, Michael Fassbender, Sarah Poulson, Paul Dano, Lupita Nyong'o, Beneduct Cumberbatch, Paul Giamatti, Kelsey Scott, Chris Chalk, Alfre Woodard, Brad Pitt. Kesto: 134 min.
Yhdeksällä Oscar-ehdokkuudella ja parhaan elokuvan Golden Globella muistettu 12 Years A Slave on ansainnut ainakin osan suitsutuksesta: se on väkevästi kuvattu ja näytelty historian oppitunti, aihe mitä tärkein. Tämän hetken kuumimpiin – ja harvoihin mustaihoisiin – ohjaajiin lukeutuva britti Steve McQueen (s. 1969) tuo lähelle orjuuden olemuksen 1800-luvun Yhdysvalloissa. Orjuushan ei ole mihinkään poistunut; ihmiskauppa eri muodoissaan kukoistaa niin Euroopassa kuin muualla maailmassa. Kuitenkin tässä kulttuuriteossa on omat pulmansa. Voipa sitä jopa syyttää hienoisesta piilorasismista.
Brad Pittin yhdeksi tuottajakseen saanut elokuva perustuu Solomon Northup -nimisen miehen omaelämäkertaan, joka kuvaa, kuinka hänet vuonna 1841 siepattiin orjaksi Louisianaan. Sitä ennen Solomon (Chiwetel Eijofor), vapaa musta mies, oli elänyt Washingtonissa omassa talossaan tehden töitä, soittaen viulua ja rakastaen perhettään. Raakalaismaiset vangitsijat panevat hänet kahleisiin, keksaisevat hänelle orjanimen ja tuuppaavat etelävaltiolaisen tilanomistaja Fordin (Benedict Cumberbatch) maissipellolle hikoilemaan. Alkaa kahdentoista vuoden painajainen. Ford on tavallista humaanimpi pomoherra, mutta sadistinen työnjohtaja Tibeats (Paul Dano) ei siedä lukutaitoista ja varsin terävä-älyistä alaistaan silmissään.
Yhteenoton seurauksena sitkeä Solomon päätyy ojasta allikkoon, varsinaisen kauhimuksen kouriin puuvillaa poimimaan. Edwin Epps (ohjaajan luottonäyttelijä Michael Fassbender) on viinasta pönkitystä hakeva sika, joka nauttii orjiensa kiduttamisesta ja perustelee tekosiaan Raamatun lausein. Vaimo (Sarah Poulson) seuraa tyynenä ja kädet sievästi sylissä, kun viattomia ruoskitaan henkihieveriin, ja halveksii heikkoluonteista miestään, joka himoitsee nättiä Patsey-orjaa (Lupita Nyong'o). Päähenkilömme sen sijaan pysyy koko ajan lujana ja moraalisena, onhan hän poikkeustapaus ja koulutettu mies.
Tässä piilee myös McQueenin elokuvan ongelma. Northupin hahmo on ylettömän komea, jalo, hyväkäytöksinen ja kauniisti pukeutuva perheenisä, vieläpä musikaalinenkin. Siksi ensin samastumme ja sitten kauhistumme, kun hänen minuuttaan aletaan murskata. Hän on voimakkaasti länsimainen yksilö, jonka rohkeus lopulta palkitaan, ja (valkoinen) katsoja suo tämän hänelle liikuttuneena hymisten. Elokuvan muut orjat näytetään pääasiassa pellolla jollottelevana massana vailla sen kummempaa identiteettiä. Söpön Patseyn kohtalosta raiskauksineen ja näyttävine kidutuksineen otetaan kylläkin kaikki irti.
Valkoiset orjuuttajat esitellään toinen toistaan kamalampina ryökäleinä karikatyyreiksi asti. Sitä he usein varmasti olivatkin, eikä Northupin kirjan tapahtumia sovi ruveta vääristelemään; näin hän kokemuksensa kertoi. Mutta jonkinlaista itsestäänselvyyden rikkovaa säröä tai psykologista moniulotteisuutta McQueenin ohjaukselta jää kaipaamaan. Näistä ominaisuuksista ei ollut puutetta hänen edellisissä ohjauksissaan Hunger (2008) ja Shame (2011), jotka jäivät hyvällä tavalla vaivaamaan mieltä.
Lahjakas Chiwetel Eijofor (American Gangster, Ihmisen pojat) kantaa eeppistä elokuvaa leveillä harteillaan kuin ainakin kansansankari, ja olisipa yllätys, jos häntä ei helmikuun Oscar-taistossa palkittaisi kiiltävällä patsaalla. Mikä mukavinta, tänä vuonna miessivuosapalkinnon saajaksi on päästetty ehdolle jopa yksi somali.
Teksti: Tuuve Aro