112-senttinen Meri on pudonnut pakastimeen ja pomppinut liukuovien edessä – se ei syö itsevarmuutta: ”Mä rakastan olla minä”

Lyhytkasvuinen Meri Pitkälä ei anna pituutensa häiritä elämäänsä. Sporttinen nainen rakastaa vartaloaan ja suhtautuu sen aiheuttamiin vastoinkäymisiin huumorilla.

Kun jäätelön himo iskee, jäätelöä on saatava. Tämän tietää Euroopassa eniten jäätelöä syövä kansa, suomalaiset – myös 31-vuotias Meri Pitkälä.

Kerran hän halusi kaupan pakastealtaasta tietyn jäätelön. Jäätelö oli syvällä altaassa ja vaati kurkottelua. Ja niinhän siinä kävi, että Meri tipahti pakastealtaaseen pää edellä.

Meri oli jäätelöiden seassa hetken, kunnes onnistui pääsemään omin voimin pois.

– Mutta mä sain sen jäätelön sieltä, hän naurahtaa.

Perhe tuki vahvan itsetunnon rakentamisessa

Kuka tahansa aikuinen ei jäätelöaltaaseen tippuisi. Merillä pituutta on kuitenkin vain 112 senttiä. Tai oikeastaan 112,7 senttiä. Lyhytkasvuisuus johtuu kromosomivirheestä, akondroplasiasta. Meri on sukunsa ainut, jolla kyseinen diagnoosi on. Suomessa akondroplasiaa sairastaa tällä hetkellä noin 80 henkilöä.

Meri kiittää perhettään siitä, että on aina ollut sinut itsensä kanssa. Erityisesti isä on kannustanut lyhytkasvuista lastaan suhtautumaan ihmisten tuijotteluihin huumorilla. Jos joku toljottaa, sitähän voisi vaikka heittää kärrynpyörän tai hymyillä koko purukaluston näyttäen. Edelleen Meri väläyttää leveän hymyn, jos joku tuntematon katsoo häntä pitkään.

– Minua ei ole koskaan ärsyttänyt, että ihmiset tuijottelevat tai kyselevät. Rakastan ihmisten lähestymistä, Meri sanoo.

Lastenhoitajan ja koulunkäynninohjaajan työssään hän törmää usein erityisesti lasten esittämiin kysymyksiin pituudestaan. Mutta kyllä aikuisetkin lähestyvät Meriä saman asian tiimoilta. Kysyjille Meri kertoo kromosomivirheestään.

Normaalimittaiset vanhemmat voivat saada lyhytkasvuisen lapsen

Lyhytkasvuisena pidetään aikuista naista ja miestä, jos hänen pituutensa on alle 140–150 senttimetriä, kertoo Lyhytkasvuiset-sivusto. Syitä lyhytkasvuisuuteen on satoja. Lääketieteellisin perustein määriteltynä Suomessa on noin tuhat lyhytkasvuista henkilöä.

Myös normaalimittaiset vanhemmat voivat saada lyhytkasvuisen lapsen. Lyhytkasvuisella voi olla normaalimittaisia sisaruksia. Useimmat vanhemmat eivät tiedä kantavansa lyhytkasvuisuutta aiheuttavaa muutosta. Lyhytkasvuisuus voi aiheutua myös geeneissä tapahtuvan mutaation vuoksi.

Lyhytkasvuinen voi saada myös normaalimittaisen lapsen. Lapsen mahdollinen lyhytkasvuisuus riippuu perintötekijöistä ja vaihtelee lyhytkasvuisuuden tyypistä riippuen.

Itsevarma nainen kerää kehuja

Meri ui melkein aina bikineissä. Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Teini-ikäisenä Meri joutui ravaamaan paljon sairaaloissa, mutta urheiluharrastuksien ja muiden terveellisten elämäntapojen myötä tarve hoidoille on vähentynyt, hän kertoo. Lenkkeily, porrasjuoksu ja uinti myös näkyvät Merin ulkonäössä.

– Kerran uimahallissa tuli naiselta kommentti, että ’Vau, sun vartalo on kuin kitara’, Meri nauraa.

Kehuja sataa myös Instagramissa, jossa Meri julkaisee kuvia itsestään ja vaatteistaan, joita hän tuunaa itselleen sopiviksi useimmiten lastenpuolelta tavallisista vaatekaupoista ostetuista vaatteista. Kehut lämmittävät mieltä.

– Vaikka olenkin pyöreä ja pieni, niin silti tuon rohkeasti itseäni esille, eikä hävetä yhtään, vaikka makkaraa on siellä täällä, Meri sanoo.

Rakkautta riittää myös muille. Meri on ollut yhdessä avopuolisonsa kanssa kuusi vuotta, joista reilut kaksi vuotta kihloissa. Myös kihlattu on lyhytkasvuinen.

Kehopositiivisuus ei kuulu vain lihaville

Meri ostaa vaatteensa yleensä lastenosastolta. Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Meri on selvästi kehopositiivinen ihminen. Kehopositiivisuuden ajatuksen voisi tiivistää siten, että jokainen vartalo on upea sellaisenaan. Eikä kehopositiivisuus kuulu vain lihaville.

– Monella on käsitys, että kehopositiivisuus kuuluu vain lihaville. Mielestäni kehopositiivisuutta on se, että osaa rakastaa omaa kehoaan oli sitten lihava, laiha, epämuodostunut, ”normaali”, pitkä tai lyhyt, Meri sanoo.

Tärkeintä on rakastaa omaa kehoaan sellaisena kuin se on ja viihtyä siinä.

– Kehopositiivisuutta on myös se, että pitää huolta kehostaan, Meri muistuttaa.

Arjen vastoinkäymisistä selviää usein pyytämällä apua

Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Meri ei näe, että lyhytkasvuisuus on vaikuttanut hänen elämäänsä kielteisellä tavalla. Hän kävi juuri työhaastattelussa eikä ollut maininnut ennakkoon olevansa lyhytkasvuinen. Eihän pituus ole olennainen asia koulunkäyntiavustajan työssä?

– Minulla on voimaa siinä missä muissakin aikuisissa.

Se selvästi näkyi. Meri sai työn.

Tietysti jotkin arjen tilanteet ovat ongelmallisia lyhytkasvuiselle. Esimerkiksi kaupan liukuovet eivät aina tahdo aueta eikä mitta riitä poimimaan tavaroita ylähyllyiltä. Jos henkilökohtainen avustaja ei ole mukana, pitää Merin keksiä keino ylittää ongelma.

Usein jo pelkkä suun avaaminen ja avun kysyminen tuo helpotuksen ongelmaan. Liukuovien edessä voi pomppia tai käyttää sivuovea. Kotonaan Kempeleessä Meri puolisoineen kiipeilee jakkaroilla ja korokkeilla ”niin pitkään, kunnes kunto antaa periksi”. Ikkunoiden avaamisessa käytössä ovat tarttumapihdit.

Ja jos joskus tippuu jäätelöaltaaseen, on Meri todistanut, että sieltä pääsee myös pois.

”Mä rakastan olla minä”

Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Meristä hehkuu positiivista energiaa. Hänen kanssaan puhuminen saa hymyilemään ja ymmärtämään, ettei ”epätavallisen” kehon tarvitse olla este elämättömälle elämälle, sisäiselle ja ulkoiselle kauneudelle tai itsensä arvostamiselle.

– Mä rakastan olla minä, Meri tiivistää.

Ja jo pelkkä terve itserakkaus saa hehkumaan.

0:30
Videolla listataan ongelmia, jotka vain lyhyt nainen voi ymmärtää!

Osittaislähde: Lyhytkasvuiset

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja