11/9 iskujen pääsuunnittelijan äiti: Olen varma, että poikani elää – ja on syytön

– Haluan nähdä sinut ennen kuolemaani. Olen jo 74-vuotias ja elän toivoen, että olet selvinnyt hengissä. Odotan paluutasi, sanoo syyskuun 11. päivän tuhoisien iskujen pääsuunnittelijana pidetyn Mohammed Attan äiti tänään julkaistussa haastattelussa.

Päivälleen 15 vuotta sitten egyptiläisen Bozaina Mohamed Mustafa Sheraqin poika Mohamed Atta kaappasi American Airlinesin lentokoneen ja ohjasi sen päin World Trade Centerin pohjoista tornia New Yorkissa. 

Kyseessä oli ensimmäinen järkyttävistä iskuista, jotka hetkessä muuttivat maailman. Iskujen pääarkkitehti Mohammed Atta puolestaan oli hionut suunnitelmaansa kuukausia etukäteen.

Nyt Attan äiti puhuu tapahtumista ensimmäisen kerran tapahtuneen jälkeen, kirjoittaa espanjalainen El Mundo-lehti

– Tämä on ensimmäinen kerta kun puhun... En kerro tästä tyttärilleni, koska he rankaisisivat minua. He eivät halua käsitellä asiaa, Kairossa asuva Bozaina sanoo.

Äidin mukaan nuori Mohammed oli sisäänpäinkääntynyt, hyvin käyttäytyvä ja erittäin älykäs. Atta radikalisoitui muutettuaan Saksan Hampuriin vuonna 1992 välttyäkseen kolmen vuoden armeijapalvelukselta. 

Nämä kuvat eivät unohdu - 15 vuotta WTC-iskuista 4:09

"Syytöksille ei minkäänlaisia todisteita"

Iskujen jälkeen Attan isä, niin ikään nimeltään Mohammed, puolusti poikaansa kuolemaansa saakka vuonna 2008. Isä-Mohammed uskoi poikansa syyttömyyteen, ja oli vakuuttunut siitä, että hän piileskeli tai oli tullut yhdysvaltalaisten tappamaksi. 

Nyt poikansa syyttömyyttä vakuuttaa myös äiti.

– Näin poikani edellisen kerran kuukausi ennen iskuja. Hän oli matkustanut Yhdysvaltoihin. Hän oli hyvin ystävällinen ja avulias ihminen eikä hän ollut koskaan ollut minkään poliittisen puolueen aktiivi. On mahdotonta, että hän olisi tehnyt sen, mistä häntä syytetään, äiti sanoo.

– Uskon, että poikani on hengissä. Meille on sanottu, ettei syytöksille häntä kohtaan ole minkäänlaisia todisteita. Egyptin tiedustelupalvelu on pyytänyt meitä ilmoittamaan, jos saamme uusia tietoja hänestä, mutta tähän mennessä emme ole kuulleet mitään. 

"Odotan paluutasi"

– Hän on elossa ja haluan lähettää pojalleni tämän viestin: Poikani, haluan nähdä sinut ennen kuolemaani. Olen jo 74-vuotias ja elän toivoen, että olet selvinnyt hengissä. Odotan paluutasi, Bozaina sanoo.

Attan äiti uskoo poikansa olevan Guantánamon vankilassa.

– Minulla ei ole toista poikalasta ja olen väsynyt. Tiedän, ettet ole koskaan tehnyt mitään pahaa, etkä koskaan voisi tehdä sitä, mitä sinun väitetään tehneen. Odotan paluutasi. 

Äidin mukaan iskut olivat Yhdysvaltain itsensä orkestroimat – tarkoituksena oikeuttaa islamin yhdistäminen terrorismiin.

– Yhdysvallat salaa totuuden. He suunnittelivat iskun levittääkseen väitettä, jonka mukaan islam on terrorismia. He valitsivat sattumanvaraisesti ihmisiä, joilla oli arabialaiset passit sysätäkseen syyn heidän niskoilleen. Samalla he saivat syyn syyttää maitamme. Mutta me emme koskaan anna periksi, Attan äiti sanoo haastattelussa.

Yhdysvaltojen sota terrorismia vastaan jatkuu edelleen 2:05

Lue myös:

    Uusimmat