Pariisin vuoden 2015 terrori-iskusta ainoa hengissä selviytynyt epäilty Salah Abdeslam esiintyi tänään ensimmäistä kertaa julkisesti oikeudessa Brysselissä.
Abdeslam pysyi aluksi hiljaa mutta myöhemmin päivällä alkoi puhua lähinnä siitä, kuinka epäoikeudenmukaisia oikeudenkäynnit ovat muslimeja kohtaan.
– En halua vastata kysymyksiin, 28-vuotias Abdeslam sanoi aamulla oikeudessa.
Brysselissä käydään oikeutta vuoden 2016 välikohtauksesta, jossa Abdeslam yhdessä kahden muun oletetun terroristin kanssa avasi tulen kohti poliiseja. Abdeslamia syytetään poliisin murhayrityksestä ja hän voi saada tästä teosta 40 vuoden vankilatuomion.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Belgian poliisi pidätti Abdeslamin muutaman päivän kuluttua välikohtauksesta.
Neljä päivää pidätyksen jälkeen terroristit iskivät Brysselissä lentokentällä ja kaupungin keskustan metroasemalla ja 32 ihmistä sai surmansa. Abdeslamia ei syytetä tästä tapauksesta mutta syyttäjien mukaan Brysselin iskun taustalla oli terroristien pelko, että Abdeslam olisi kuulusteluissa kertonut jotain iskun suunnitelmista.
Myöhemmin Abdeslam joutuu oikeudenkäyntiin Pariisiin, jossa hän ainoa hengissä selviytyneenä epäiltynä joutuu vastaamaan iskusta, jossa kuoli 130 ihmistä marraskuussa 2015.
"Luotan Jumalaan"
Tämänpäiväisen oikeudenkäynnin syytteidenluvun edettyä tuomari pyysi Abdeslamia uudelleen vastaamaan kysymyksiin ja Abdeslam avasi suunsa:
– Tuomitkaa minut, tehkää minulle mitä haluatte, Abdeslam sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
– Luotan Jumalaan.
– Pysyn hiljaa. Se on minun oikeuteni. Hiljaisuuteni ei tee minusta rikollista tai syyllistä. Puolustan itseäni olemalla hiljaa, hän sanoi.
Abdeslam pyysi, että oikeudenkäynti perustuisi rikosteknisiin todisteisiin eikä "julkisen mielipiteen tyydyttämiseen".
– Muslimeja tuomitaan ja kohdellaan huonoimmalla mahdollisella tavalla. Heidät tuomitaan ilman armoa ja ilman oletetusta siitä, että he olisivat (lähtökohtaisesti) viattomia.
