103-vuotias Doris ei hidasta tahtia – toivoo vielä nuorta miesseuralaista: "Jossakin tuolla on sellainen minulle"

103-vuotispäiväänsä juhliva Doris haluaisi edelleen käydä bingossa ja löytää nuoremman miesseuralaisen.

Videon neito on 50-vuotias – uskoisitko?

Doris Harkness juhli syntymäpäiväänsä perheen ja ystävien kesken. Harknessilla todella oli syytä juhlaan: hän täytti 103 vuotta, kertoo Derby Telegraph.

"Olen 103 ja minulla on ollut mahtava elämä"

Harkness aloitti työnteon 14-vuotiaana ja jäi eläkkeelle vasta 84-vuotiaana. Hän avioitui elämänsä aikana kahdesti, ja on asunut samalla seudulla koko elämänsä ajan.

Harknessin molemmat siskot ovat jo kuolleet. Harkness sen sijaan on edelleen täynnä elämää ja viihdyttää muita hoitokotinsa asukkaita laulamalla.

– On ihanaa asua täällä. En enää pärjännyt omillani, mutta tämä on mukava paikka, Harkness kehu hoitokotiaan.

Henkilökuntaa Harkness kiittelee kovasta työstä.

– Olen 103 ja minulla on ollut mahtava elämä. Olen ylpeä siitä, että pääsin tähän ikään, Harkness kommentoi.

Haussa nuori "toyboy"

Harkness nauttii elämästään, vaikka kertookin, ettei hänellä ole enää paljoa tehtävää jäljellä. Nautintoja on silti vielä olemassa.

– Haluan mennä taas bingoon. Olen aina rakastanut pelata sitä, se on niin hauskaa enkä malta odottaa, että pääsen takaisin.

Hän ei ole hidastamassa tahtia. Haastattelussa Harness kertoi, että hänelle kelpaisi nuori "toyboy".

–  Mutta olen silti vain 103. Olen kuin pieni kananpoika, ja etsin itselleni edelleen nuorta miesseuralaista, Harness heitti ja jatkoi:

– Jossakin tuolla on sellainen (minulle).

Aiemmin haastateltu 106-vuotias kiitteli pitkästä iästä sinkkuuttaan. 108-vuotias mies puolestaan piti pitkän iän salaisuutena vaimoaan.

Lue myös:

    Uusimmat