10-vuotias kuristi 9-vuotiaan tajuttomaksi niskalenkkiotteella – Rehtori: "Oppilas putosi maahan, ambulanssi ja poliisi paikalle"

Kahdelle pojalle oli tullut välitunnilla riitaa, jonka päätteeksi 10-vuotias poika otti 9-vuotiaan käsivarrellaan kiinnipito-otteeseen. Uhri menetti kuristamisen seurauksena tajuntansa ja virkosi vasta ambulanssissa.

Välikohtaus tapahtui Kanta-Hämeessä Janakkalassa noin kuukausi sitten. Turengin koulun rehtori Pekko Pihko vahvistaa tapahtuman MTV Uutisille.

– Kyllä meillä oli tällainen kiinnipitotapaus. Toinen oppilas putosi maahan, oli tajuttomana ja ambulanssi hälytettiin paikalle. Myös poliisi tuli samalla paikalle. 

Uhri vietiin terveyskeskukseen tarkistuttamaan vammojaan.

Pihkon mukaan tapaus säikäytti sekä oppilaat että koulun henkilökunnan. Huhujen hälventämiseksi asiasta lähetettiin seuraavana päivänä Wilma-järjestelmän kautta tiedote kaikille huoltajille.

Rehtorin mukaan tapausta on käyty läpi huolellisesti molempien poikien huoltajien kanssa. 10-vuotias on saanut teosta koulussa kurinpitorangaistuksen.

Myös poliisi on selvittänyt tapausta Ankkuri-tiimissä, jonka tarkoituksena on varhainen puuttuminen alaikäisten väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

10-vuotias ei ole teosta rikosoikeudellisessa vastuussa.

Myös toinen väkivaltatapaus

Rehtorin mukaan tapaus on poikkeuksellisen vakava, muttei valitettavasti ainoa laatuaan.

– Näitä tapahtuu valitettavan usein. Teot ovat raaistuneet. Vakavampia tapauksia on tämän lukuvuoden aikana selvitelty kaksi, joista tämä on toinen.

Toisessa tapauksessa neljäsluokkalaiset pojat tappelivat kovin ottein koulun jalkapallokentällä. Tapaus tuli opettajien tietoon vasta myöhemmin ja varmistui koulun pihalle hiljattain asennetun valvontakameran nauhoilta.

– Onneksi vakavilta vammoilta on säästytty. Se oli hurjan näköistä katsella. Tappelivat ja löivät toisiaan. Lopuksi vielä toinen poika hyppäsi polvillaan toisen päälle.

"Teot raaistuvat"

Pihko on työskennellyt samassa koulussa jo 30 vuotta, ensin opettajana ja viimeiset kolme vuotta rehtorina. Koulussa on noin 500 oppilasta.

– Teot raaistuvat. Pienet lapset käyttävät vakavaa väkivaltaa paljon useammin.

Pihkon mukaan väkivallasta on puhuttu paljon oppilaiden kanssa.

– Olemme kovasti yrittäneet täällä puuttua asiaan. On puhuttu väkivallasta päivänavauksissa, luokissa. On Kiva-koulu-hankkeita. Mutta aina näitä sitten tulee.

Kameravalvonnasta on tapausten jälkipuinnissa paljon hyötyä. Vanhempia on kutsuttu koululle katsomaan, miten oma jälkikasvu tilanteessa on toiminut.

– Se tuo karun totuuden esiin. On erittäin hyvä, että näkee, mitä todellisuudessa tapahtuu.

Lue myös:

    Uusimmat