Järkyttävä tilanne koulumatkalla: Tankoraivoaja kaatoi pyöräilevän kolmasluokkalaisen – "Väistä saatana!"

Kolmasluokkalaisen koulumatka sai eilen aamuna pelottavan käänteen, kun miespyöräilijä tönäisi pyöräilevän koululaisen maahan Oulussa. Tapaus tuli ilmi pojan isän tekemästä Facebook-päivityksestä.

– Olen ollut oppilaan isään yhteydessä ja hän vahvistaa, että mies on tullut pyörällä ja huutanut "väistä saatana" ja kaatanut pyöräilevän pojan, Oulun Kastellin koulun rehtori Timo Salmi kertoo MTV Uutisille.

– Ilmeisesti tällaisesta henkilöstä on useampia havaintoja, Salmi jatkaa.

Rehtorin mukaan oppilaan isä on tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen. Kaadettu poika ei loukkaantunut välikohtauksessa.

– Kyselemme vanhempaintoimikunnasta tietoja, onko tällaista tapahtunut aiemmin. Nyt emme ole vielä varmoja, onko tämä yksittäistapaus vai onko näitä useampia.

Johtoryhmä koolle

Koulumatkat kuuluvat lähtökohtaisesti koulun vastuulle, mutta rehtori huomauttaa, että koulumatkaa on mahdoton valvoa. 

– Tällaisessa tapauksessa se on kuitenkin poliisin asia, jos joku käyttäytyy liikenteessä liikennesääntöjen vastaisesti tai epäasiallisesti. Koulumatkoja on vaikea valvoa koulun puolesta, mutta toki koulu tekee aina parhaansa tällaisten asioiden selvittämisessä.

Ensimmäisen kerran rehtori kuuli tapauksesta MTV Uutisten tiedustelun jälkeen tänä aamuna. Koulu aikoo olla yhteydessä oppilaiden vanhempiin sekä tarvittaessa keskustella lasten kanssa tapahtuneesta.

– Aina jos asia tulee lasten kautta ilmi tai he miettivät sitä, pitää olla aikaa keskusteluun. Vielä asia ei ole kuitenkaan noussut kouluyhteisössä esille. Tämä oli minullekin ihan uusi asia. Yleensä tällaiset tapaukset tulevat minun tietoon nopeasti, Salmi toteaa.

– Asiaa käsitellään nyt koulun johtoryhmän kanssa, onko tämä yksittäistapaus vai systemaattista toimintaa.

Rehtorilta ei löydy ymmärrystä tapahtuneelle.

– Kaikille ihmisille kuuluu koskemattomuus, varsinkin lapsille. Nämä ovat aina tuomittavia tekoja.

"Mikäli syntyy vamma, puhutaan pahoinpitelystä"

Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrottiin tiistaiaamuna MTV:lle, ettei johtokeskuksen tietoon ole tullut vielä kyseistä tapausta. Poliisilta kuitenkin kerrotaan, että toisen kaataminen pyörätiellä voi johtaa tutkintaan pahoinpitelystä.

–  Mikäli teosta aiheutuu vamma tai kipua, puhutaan pahoinpitelystä, johtokeskuksesta todettiin.

Lue myös:

    Uusimmat