10-vuotiaan Farishtan surma herättää raivoa: Isän mukaan ruumissa oli jälkiä raiskaamisesta ja kiduttamisesta – poliisia syytetään viivyttelystä

Murhatun, ja ilmeisesti myös raiskatun, 10-vuotiaan pakistanilaisen tytön tapaus on nostattanut raivoa Etelä-Aasian valtiossa. Asiasta uutisoi CNN.

Ihmiset syyttävät maan poliisia toimettomuudesta, ja viranomaisia kyvyttömyydestä suojella lapsia.

Farishta Mohmandin ruumis löytyi metsästä, läheltä kotia, Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa. Ruumis löytyi viisi päivää sen jälkeen, kun isä oli tehnyt tyttärestään katoamisilmoituksen.

Isä, Gul Nabi, kertoi tyttärensä katoamisesta jo samana yönä, mutta poliisin mukaan viranomaiset odottivat neljä päivää, ennen kuin tekivät asiasta ilmoituksen. Poliisit sanoivat myös isälle tyttären todennäköisesti karanneet jonkun kanssa.

Isä kertoi CNN:lle, että tyttären ruumissa oli jälkiä raiskaamisesta ja kiduttamisesta.

– Ruumis oli huonossa kunnossa, ihan kuin joku olisi heittänyt happoa hänen päälleen.

Kansalaiset ovat vihaisia

Farishtan kuolema on noussut erittäin voimakkaasti esille maassa, jossa on laajalle levinnyttä väkivaltaa lapsia ja naisia kohtaan. Monet pitävät viivästyksiä poliisin toiminnassa todisteena valtion harjoittamasta sukupuolisyrjinnästä.

Aiemmin tällä viikolla hashtagit #FarishtaMohmand ja #JusticeForFarishta nousivat esille Twitterissä. Useat palvelun käyttäjistä vaativat tapauksen tutkinnasta vastaavan poliisin eroa.

Kansalaisten suuttumuksen kasvaessa sisäministeri Ejaz Shah määräsikin tapauksen tutkintaan. Lisäksi Islamabadin poliisipäällikkö pidätti viralta Shahzad Townin poliisiaseman vastaavan viranomaisen.

Tiistai-iltaan mennessä poliisi kertoi pidättäneensä tapaukseen liittyen kolme epäiltyä. Heidän joukossaan on 14-vuotias sukulainen, joka on pääepäilty. 

Lue myös:

    Uusimmat