Savukalamousse – helppo herkku sopii leivän päälle tai uuniperunan täytteeksi

Savukalamousse
Pro Kala ry

Savukalamousse on monipuolinen herkku, jota voi tarjoilla esimerkiksi levitteenä, uuniperunan täytteenä tai salaatin lisukkeena. Samalla ohjeella valmistuu helposti niin lohimousse, siikamousse kuin silakkamoussekin!

Ainekset

  • n. 200 g lämminsavustettua kalaa (esim. silakkaa, siikaa, kirjolohta)
  • 120 g (1 prk) smetanaa (tai ranskankermaa)
  • 3 rkl majoneesia
  • 0,5 dl kevätsipulia
  • 2 rkl kapriksenmarjoja
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 2 rkl tuoretta tilliä
  • mustapippuria myllystä
  • (hienoa merisuolaa)

Valmistusohje

Savukalamousse

Valmistusaika: 10 min + tekeytyminen
Annoksia: 4

  1. Perkaa savukala ruodottomaksi.
  2. Valmista kastike sekoittamalla keskenään smetana, majoneesi, hienonnettu kevätsipuli, tilli ja kapriksenmarjat sekä mausteet.
  3. Lisää kala kastikkeen joukkoon ja sekoita. Mausta tarvittaessa suolalla. Anna moussen maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.