Sahramitaikina
Tällä perusreseptillä leivot herkulliset joulunajan pullat. Länsinaapurissamme Lucian-päivällä on suuri merkitys joulun odotuksessa.
- Ruokavalio: Kasvisruoka
Noin 30 pullaa
- 5 dl maitoa
- 200 g voita
- 1 g sahramia (2 pakkausta)
- 1 muna
- ½ tl suolaa
- 3 dl sokeria
- 50 g hiivaa
- 1 kg (n. 1,7 l) vehnäjauhoa
- 1 muna voiteluun
- rusinoita koristeluun
Valmistusohje
1. Laita maito ja voi kattilaan, lämmitä sen verran, että voi sulaa. Sekoita sahrami joukkoon. Kaada maitoseos taikinakulhoon ja tarkista, ettei se ole liian kuumaa, vaan n. 37-asteista (kädenlämpöistä. Ota pieni määrä lientä erilleen ja liuota hiiva siihen ja sekoita hiivaliuos loppuun taikinaliemeen. Sekoita siihen jauhot, muna, suola ja sokeri ja vaivaa, kunnes taikina on sileää ja kimmoisaa. Anna nousta leivinliinan alla kaksinkertaiseksi, noin 30 minuuttia.
2. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Kaada taikina leivinpöydälle ja vaivaa jonkin aikaa, muodosta pitkiä pötköjä, jotka leikkaat sopiviksi paloiksi. Nyt voit pyörittää niistä pullia, muotoilla lussekissoja, palmikoita, pullapoikia ja -tyttöjä, kransseja tai mitä oletkaan tekemässä. Koristele rusinoilla ja voitele vatkatulla munalla.
3. Paista 5-15 minuuttia riippuen leipomustesi koosta. Jäähdytä ritilällä leivinliinalla peitettynä.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Paras sienikastike: Helppo suppilovahverokastike Katin ohjeella
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Hanna Sumarin tyrmäävän hyvä omenapiirakka
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Taivaallinen omenahillo
-
Lassaka eli vähähiilihydraattinen lasagne ilman pastaa