Raparperi-pavlova – kuka voisi vastustaa Katin ihanan makeaa kesäkakkua? 1:20

Raparperi-pavlova – kuka voisi vastustaa Katin ihanan makeaa kesäkakkua?

Raparperi-mansikkapavlova on rapea marenkikakku, kesän valloittavin leivonnainen. Kuka voisi vastustaa ihanan makeaa kakkua, jonka täytteessä maistuvat kevään ensimmäiset raparperit ja pinnalla ihanat kotimaiset mansikat.

Ainekset (6-8 annosta)

  • 4 kananmunan valkuaista
  • 2 ½ dl sokeria
  • 1 rkl maissitärkkelystä
  • 1 tl sitruunan mehua tai vaaleaa viinietikkaa

Raparperihillo

  • 3 raparperinvartta
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl kanelia
  • ½ dl vettä

Täyte

  • 2 dl vispikermaa
  • 200 g sitruunan makuista maitorahkaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • ½ dl sokeria tai maun mukaan

Pinnalle

  • ½-1 l tuoreita mansikoita
  • (2 rkl tomusokeria)

Valmistusohje

Raparperi-pavlova valmistuu näin:

  1. Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota munan valkuaiset puhtaassa kuivassa kulhossa kuohkeaksi valkoiseksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähän kerrallaan koko ajan voimakkaasti vatkaten. Lisää joukkoon maissitärkkelys ja sitruunamehu tai viinietikka ja sekoita tasaiseksi.
  2. Jaa seos kahteen osaan ja levitä pyöreiksi ympyröiksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Voit halutessasi valmistaa myös vain yhden suuren pohjan. Kypsennä 100-125 asteessa uunissa noin kaksi tuntia tai kunnes marenki on rapeaa. Jäähdytä.
  3. Valmista marengin paistuessa hillo.
  4. Viipaloi raparperit ohuiksi viipaleiksi ja laita kattilaan. Lisää joukkoon sokeri ja kaneli. Kiehauta ja lisää vesi. Anna hautua usein sekoitellen, kunnes raparperi alkaa pehmetä. Jäähdytä.
  5. Levitä hillo marenkipojalle.
  6. Vaahdota vispikerma ja vatkaa joukkoon sitruunalla maustettu rahka ja vaniljasokeri. Mausta vielä sokerilla maun mukaan. Levitä kerros marenkipohjalle ja nosta päälle toinen pohja. Levitä loput täytteestä päälle ja koristele mansikoilla. Siivilöi pinnalle halutessasi tomusokeria.
  7. Tarjoa!


Vinkki: Voit valmistaa kakkupohjan jo ennakkoon odottamaan ja täyttää hieman ennen vieraiden tuloa. Sitruunanmakuisen rahkan voit korvata myös muilla makurahkoilla tai käyttää maustamatonta rahkaa. Tarkista silloin sokerin määrä.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.