Julkaistu
Chantilly on ranskalainen ruokalaji, joka on käytännössä erityisen pehmeää ja kermaista perunamuusia. Sen salaisuus piilee kermavaahdossa
Ainekset
- 6 rkl voita
- n. 1kg muusiperunoita
- 2 rkl suolaa
- n. 50 grammaa parmesaania raastettuna
- 1,2 dl täysmaitoa
- 2,5 dl kuohukermaa
Valmistusohje
Ranskalainen perunamuusi valmistuu näin:
- Leikkaa voi pieniksi paloiksi ja anna seistä huoneenlämmössä. Ota hieman lisää voita ja voitele uunivuoka. Laita ritilä uunin keskitasolle ja uuni lämpeämään 200 asteeseen. Valmista sillä välin perunat.
- Kuori ja kuutioi perunat ja keitä kypsiksi suolavedessä. Valuta ja anna hieman jäähtyä. Raasta sillä välin parmesaanijuusto valmiiksi.
- Hienonna perunat isoon kulhoon esimerkiksi perunasurvimella. Lisää voi ja täysmaito. Sekoita hyvin, kunnes voi on sulanut.
- Vatkaa kerma. Sekoita 1/3 muusin joukkoon. Kääntele sitten varovasti loppu kermavaahdosta muusiin. Siirrä muusi varovasti uunivuokaan. Ripottele päälle raastettua parmesaania tasaiseksi kerrokseksi.
- Paista muusia uunissa 20-25 minuuttia. Anna levätä 10 minuuttia ennen tarjoilua.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!